Pizzat poikineen (x11)

on

Pizzapohjia, täytteistä nyt puhumattakaan, löytyy vähän joka lähtöön. Eikä makuasioista sovi kiistellä. Kesällä pizzoilla on joka tapauksessa hauska leikitellä, eli ei muuta kuin kesän satoa pizzalle!

Hedelmä- ja marjapizzat

Kasvispizzat

Tällä kertaa pizzan päälle raastettiin punajuurta. Innoituksen sain pizzasta, josta kerroin Tampereen reissun yhteydessä. Että kiitos vain Classic Pizzassa nautitulle ja Jouni Törmäsen ideoimalle Verde Mon Dieu -pizzalle, jossa punajuuri, Aura-juusto, rukola siinä kuin siemenet ja seesamikastike täydensivät toisiaan loistavasti. Oli pakko kokeilla itse. Tällä kertaa nälkä ei antanut myöden, joten tein nopeasti taikinan, jolla olen tehnyt pikapikaa minipizzoja. Ei se rapein mahdollinen, todellakaan, mutta nyt täytteet olivat pääosassa. Ja mitkä täytteet!

AURA-PUNAJUURI-PIZZA RUKOLALLA (1-2:lle)

Aika: + 30 minuuttia

Taikina

25 g hiivaa
2 dl vettä
1 tl suolaa
4,5 + 0,25 dl vehnäjauhoja
0,5 dl oliiviöljyä

Täyte

0,5 prk tomaattikastiketta (käytin Muttin Pizza Aromatizzata)
1 dl mozzarellajuustoraastetta
1 punajuuri raastettuna
3-4 rkl Aura-juustoa murenina
2-3 rkl siemeniä

juoksevaa hunajaa
seesamikastiketta (älä unohda!)
rukolaa

  1. Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.
  2. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon suola. Lisää jauhot joukkoon kädellä taikinaa vaivaten. Sekoita öljy joukkoon viimeisten jauhojen lisäyksen yhteydessä.
  3. Työstä taikinasta pizzapohja, jonka asetat leivinpaperin päälle.
  4. Kuori ja raasta raakaa punajuuri. Punaisilta käsiltä vältyt käyttämällä kertakäyttöhanskoja tai öljyämällä kädet ennen raastamista.
  5. Levitä pizzapohjan päälle tomaattikastiketta. Ripottele sitten päälle mozzarellajuustoa ja raastettua punajuurta, joiden päälle Aura-juustoa murenina ja lopuksi siemeniä.
  6. Paista uunissa kypsäksi noin (+/-) 10-15 minuuttia, uunista riippuen.
  7. Norota kuuman pizzan päälle hieman juoksevaa hunajaa ja pirskottele kevyesti seesamikastiketta. Lisää päälle vielä tuoretta rukolaa ja tarjoa välittömästi.

Ja jos joku jäi vielä kaipaamaan jauhelihapizzaa, tässä:

Jauhelihapizza uunipellin laidasta toiseen, potkulla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.