Nämä herkulliset tomaatti-basilika-palat sopivat esimerkiksi aamiaiseksi, välipalaksi, evääksi tai vaikka lounaaksi salaatin kanssa. Niitä nimittäin syö lämpimänä, kylmänä, haarukalla ja käsin.
Olen tehnyt australialaisten suosimia kesäkurpitsapaloja (Zucchini Slice) lukemattomia kertoja, aika ajoin eri tavoin ohjetta varioiden. Tällä kertaa päätin unohtaa kesäkurpitsan ja sekoittaa joukkoon esimerkiksi puolikkaita terttutomaatteja, kuivattuja aurinkotomaatteja, basilikaa ja Gran Padano -juustoa. Toimi.

Lopputulos muistuttaa jollain tapaa uunimunakas-frittataa ja foccacia-leipää eikä ihme. Taikinan viisi kananmunaa vaikuttavat munakasmaisuuteen, mutta koska taikinaan lisätään vehnäjauhoja ja leivinjauhetta, ei lopputulos jää munakasmaiseksi – ja paloja voi pistää poskeensa vaikka käsin.
TOMAATTI-BASILIKA-PALAT
21 x 27 cm:n vuoka tai tee kaksinkertaisena uunipellille
Aika: 10 + 30 min.
7 dl kirsikka- tai terttutomaatteja puolikkaina
1 dl kinkkua kuutioina
1 punasipuli silputtuna
½ dl basilikaa silputtuna
¼ – ½ dl aurinkokuivattua tomaattia silputtuna
5 kananmunaa
¼ dl öljyä
¼ tl mustapippurirouhetta
¼ tl suolaa
2 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
½ dl Gran Padano -juustoa raasteena
Vuoraa vuoka leivinpaperilla tai voitele rasvalla.
- Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
- Puolita kirsikka- tai terttutomaatit.
- Kuori ja silppua sipulit.
- Pilko kinkku ja aurinkokuivatut tomaatit pieniksi paloiksi.
- Paista kinkku pannulla ja lisää sipulisilppu joukkoon. Älä käytä paistamisessa rasvaa ellet käytä vähärasvaista lihaa. Anna sipulien kuullottua ja ota pannu pois levyltä.
- Riko munat isoon kulhoon. Lisää öljy, pippuri ja suola. Vatkaa sekaisin.
- Lisää joukkoon kinkku, aurinkokuivatut tomaatit sekä sipulit ja sekoita.
- Lisää jauhot ja leivinjauhe. Sekoita kunnolla.
- Kaada taikina vuokaan ja ripottele juustoraaste päälle.
- Paista noin 30 minuuttia, tai kunnes paistos on kypsä ja kullanruskea.
- Anne asettua reilun viiden minuutin verran ennen leikkaamista.
2 Comments Lisää omasi