Chilitahna Sambal Oelek yhdessä inkivääritahnan kanssa muuttivat jouluisen bataattilaatikon raikkaan mausteisiksi pulliksi, jotka maistuvat esimerkiksi dippikastikkeen kanssa.

Vinkki: Nyt tehdyt kasvispullat voi pakastaa ja ottaa tarjolle myöhemmin.
Joululaatikoista syntyy yhtä ja toista. Esimerkiksi erilaisia etnisiä tahnoja käyttämällä makumaailma muuttuu melkoisesti. Viime vuonna tein intialaishenkisiä Tikka Masala -pannukakkuja, ja tänä vuonna vuorossa oli indonesialainen chilitahna Sambal Oelek, jota täydensin raikkaalla inkivääritahnalla. Mutta ei unohdeta, että joululaatikoista syntyy myös esimerkiksi sosekeittoja, ja että laatikoita voi sekoittaa myös esimerkiksi rieska- ja sämpylätaikinoihin.
Jäikö joulukinkkua tähteeksi? Tutustu herkkuleipävinkikeihin.
MAUSTEISEN RAIKKAAT BATAATTIPULLAT
3 dl (300 g) bataattilaatikkoa
1 kananmuna
1 ½ dl korppujauhoja
½ – 1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
2 -3 tl inkivääritahnaa tai inkivääriä raastettuna
1 ½ – 3 tl Sambal Oelek -tahnaa
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
Paistamiseen öljyä ja/tai voita
- Sekoita bataattilaatikon sekaan kananmuna ja korppujauhot.
- Mausta taikina makusi mukaan. Huomioi, että niin bataattilaatikoiden, chilitahnojen kuin omien makumieltymysten välillä on eroja, joten on hyvä maustaa seosta vähitellen. Paista pieni maistiainen, jotta tiedät haluatko lisätä makua vai et.
- Pyöritä seos pulliksi ja paista pannulla rasvassa.
- Tarjoa esimerkiksi maustetun kermaviilin kanssa. Käytä halutessasi esimerkiksi valmiita mausteseoksia.
