Klassikosta suosikiksi

Yli 120 vuotta sitten newyorkilaisessa hotellissa tarjottiin salaattia, josta tuli välittömästi suosittu. Salaatti hurmaa edelleen, tällä kertaa mausteisilla ja karamellisoiduilla saksanpähkinöillä sekä kevennetyllä kastikkeella varioituna. Vuonna 1896 Waldorf-Astoria hotellissa järjestettiin hyväntekeväisyystilaisuus, jossa tarjottiin ensimmäistä kertaa Waldorfin salaattia. Suureen suosioon yltäneen salaatin kehitti Waldorf-Astoria hotellin päähovimestari Oscar Tschirky, ”Waldorfin Oscar”. Ohje julkaistiin ensimmäistä kertaa samana vuonna…

Kaikki kattilaan, mars

Mikä siinä onkaan, että tähteistä syntyvät usein ne parhaimmat ruoat? Tätä keittoa teen toistekin! Tähteistä syntyvät herkut yllättävät minut kerta toisensa jälkeen, mutta oikeastaan vain siksi että kotoa löytyy aina esimerkiksi hyvää tomaattimurskaa sekä joukko erilaisia mausteita ja maustekastikkeita. Ne ovat pelastaneet kerta toisensa jälkeen, niin nytkin. Vinkki: Tuoreen rosmariinin oksia kannattaa pitää aina hieman…

Mangosesonki!

Rakastan mangoja, ja nyt niitä saa! Satokausi on nimittäin vielä hetken parhaimmillaan. Mutta syntyy tämä salaatti myös ilman mangoja, soveltaen. Ja jos et tätä salaattia soveltaenkaan tekisi, testaa ainakin marinadini kanankoiville! Sen tähteet nimittäin upposivat tähän herkkusalaattiin. Vaan kuinka monta kertaa olenkaan haikaillut ”sinne jonnekin”, mehukkaiden mangojen äärelle! Suomessa ostetut mangot kun ovat useimmiten parhaimmillaankin lähinnä…

Pääsiäistä kohti

Mitä olisi kevät – saati pääsiäinen – ilman sitruunaa? Ja kuinka paljon paremmalta riisi maistuukaan maustettuna! Sitruunalla olen maustanut kanaa ennenkin, mutta en riisiä. Riisi on kyllä maustunut milloin mitenkin, mutta lähinnä lähi-itämaiseen tai aasialaiseen tyyliin. Nyt kuitenkin mentiin ennemminkin välimerellisissä tunnelmissa, sitruunalla ja yrteillä. Sopii paremmin pääsiäisaikaan, kevääseen. Moniviljariisi on maukasta, varsinkin sitruunalla ja…

Vietnamin lahja maailmalle

Mitkä maut! Raikasta limeä ja korianteria, tulista chiliä, raikkaan rouskuvia kasviksia… Ranska hallitsi Indokiinaksi nimittämäänsä aluetta vuosina 1887-1953. Tänä aikana ranskalaisten patonki tuli useille vietnamilaisille tutuksi. Ensin patonkia tarjottiin ranskalaisten tapaan lähinnä voilla ja kinkulla, mutta Ranskan siirtomaavallan päätyttyä, vietnamilaiset alkoivat täyttää patonkeja paikallisilla raaka-aineilla. Syntyi bánh mì. Bánh mì voidaan täyttää eri tavoin, mutta…

Tähteistä tähdiksi – bataattipyttipannu

Edellisen päivän täytetyistä bataateista jääneet tähteet pyörähtivät pikaisesti pannulla. Syntyi perinteistä pyttipannua astetta eksoottisempi versio. Tätä teen jatkossakin. Oli nimittäin sen verran hyvää. MAUKAS BATAATTIPYTTIPANNU (2:lle) Edellisen ohjeen tähteistä tehtynä vartissa valmista. 1 sipuli silputtuna 1 rkl oliiviöljyä ½ kypsä broileri pieneksi pilkottuna 4 bataatin koverrettu sisus kuutioina ¼ tl paprikaa ⅛ tl cayennepippuria ripaus suolaa, mustapippuria ¼ –…

Lämpöä tulisuudesta

Tässä tulee täydellinen talvipäivän lämmittäjä: mausteinen – ja halutessa jopa tulinen – keitto, jota tuore avokado pehmentää ja korianteri raikastaa. Suomalaiset jouluruoat eivät tunnetusti ole siitä mausteisimmasta päästä, joten jos näin joulupyhien päätyttyä kaipaat mausteisempaa ruokaa, suosittelen testaamaan ohessa olevan reseptin. Tästä meksikolaisessa keitosta löytyy makua, ja sitä enemmän mitä enemmän lisäät cayennenpippuria. Ohjeen mukaan…

Salvian lumoama

Sade ropisee ikkunaan ja syksyinen olo hiipii kuin varkain sisään – saaden kaipaamaan täyteläistä ruokaa lautaselle ja villasukkia jalkaan. Kesän myötä yrtit valloittivat parvekkeeni. Basilikaa, minttua, ruohosipulia kuin vaikkapa korianteria on tullut napattua milloin mihinkin, mutta salvia on saanut rehottaa lähes rauhassa tähän päivään saakka. Mitään pikaruokaa ei nyt olla tekemässä, joten onneksi on kiireetön viikonloppu. Tunti, puolitoista nimittäin hujahtaa…