Salvian lumoama

on

Sade ropisee ikkunaan ja syksyinen olo hiipii kuin varkain sisään – saaden kaipaamaan täyteläistä ruokaa lautaselle ja villasukkia jalkaan.

Kesän myötä yrtit valloittivat parvekkeeni. Basilikaa, minttua, ruohosipulia kuin vaikkapa korianteria on tullut napattua milloin mihinkin, mutta salvia on saanut rehottaa lähes rauhassa tähän päivään saakka.

vispilän_viemää_salviakanapata1

Mitään pikaruokaa ei nyt olla tekemässä, joten onneksi on kiireetön viikonloppu. Tunti, puolitoista nimittäin hujahtaa helposti ennen kuin ruoka on lautasella. Mutta vaivannäkö ja odotus palkitaan, sillä kanapalojen alla tekeytynyt moniviljariisi-sieni-pähkinäseos salvian ja parmesaanin maustamina saavat suorastaan nuolemaan lautasen.

Täydellistä (lohtu)ruokaa sadepäivään!

Todettakoon vielä, että vaikka salviaa käytetään kohtuullisen niukasti (eli muutama lehti), antaa se riittävästi makua koko aterialle. Persiljaa ei myöskään tule unohtaa, sillä se osaltaan pehmentää salvian aromia.

vispilän_viemää_salviakanapata6

SADEPÄIVÄN SALVIAKANA (6:lle)

2 rkl voita
6 kananrintaa*

2 rkl voita
4 salottisipulia (tai yksi keskikokoinen sipuli) silputtuna
2 valkosipulinkynttä raastettuna tai puristettuna
500 g tuoreita herkkusieniä, viipaleina
½ dl omenamehua tai valkoviiniä

4 rkl voita
3 ½ rkl vehnäjauhoja
5 dl kanalientä
4 dl (monivilja)riisiä
1 dl raastettua parmesaania
2 ½ rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna
1 ½ rkl tuoretta salviaa hienonnettuna
½ tl suolaa
½ tl pippuria
1 dl pähkinöitä rouhittuna

Koristeeksi: muutama tuore salvian lehti sekä ½ dl paahdettuja pähkinöitä

*Vaihtoehtoisesti voit paistaa broilerin (marinoimattomia) suikaleita vastaavan määrän, jolloin paistetut suikaleet sekoitetaan muiden ainesten kanssa ennen uunissa paistamista.

  1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
  2. Sulata ruokalusikallinen voita paistinpannussa keskilämmöllä ja ruskista puolet kanarintapaloista, muutama minuutti kummaltakin puolelta. Toista sama lopuille kananrintapaloille. Pyyhi pannu talouspaperilla puhtaaksi.
  3. Sulata pannulla kaksi ruokalusikallista voita. Kuullota salottisipulia pannulla minuutti, kaksi. Lisää valkosipuli ja kuullota pikaisesti vajaa puoli minuuttia. Lisää sienet ja paista sekoittaen muutaman minuutin ajan. Lisää omenamehu ja keitä noin minuutin ajan, välillä sekoittaen.
  4. Sulata neljä ruokalusikallista voita kattilassa keskilämmöllä. Lisää jauhoja vähitellen, jatkuvasti vispilällä sekoittaen. Lisää heti perään kanaliemi ja sekoita. Ota kattila hellalta ja lisää joukkoon riisi, parmesaani, persilja, salvia, suola, pippuri, pähkinärouhe sekä pannulla keitetty sipuliseos.
  5. Lusikoi seos voideltuun vuokaan ja asettele seoksen päälle ruskistetut kanapalat.
  6. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes lihasta nousee leikatessa kirkasta nestettä ja riisi on kypsää.
  7. Koristele ruoka paahdetuilla pähkinöillä sekä muutamalla salvian lehdellä.

vispilän_viemää_salviakanapata2

Sadepäivän kokkaustunnelmat arkistoituivat myös Stelleriin – ehkä parhaaseen sosiaalisen median kanavaan ikinä.

vispilän_viemää_salviakanapata5

vispilän_viemää_salviakanapata4

 

 

2 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.