Illat hämärtyvät, joten on aika kaivaa laventelikanan ohje esille. Jos vaikka sen aromeilla onnistuisi venyttämään kesäistä tunnelmaa syyskuun toisellekin puoliskolle.
Viime vuonna televisiossa pyöri hurmaava ruokaohjelma Pieni keittiö Pariisissa, jossa Rachel Khoo valmisti ranskalaisia herkkuja. Yksi herkuista vakuutti siinä määrin, että päädyin juoksemaan kaupasta toiseen laventelin perässä. Lopulta laventeli löytyi (Punnitse ja säästä -liikkeen maustehyllystä), ja sittemmin olen aika ajoin piristänyt itseäni laventelikanan hurmaavilla tuoksuilla. Ohessa oleva resepti ei kuitenkaan ole Rachel Khoon alkuperäinen, sillä sitä en ole löytänyt. Hyvää joka tapauksessa.
Ja tuoksuista laventelikanassa onkin pitkälti kyse. Jo marinadia tehdessä mieli piristyy, kun sitruuna, hunaja, timjami, valkosipuli ja laventeli kohtaavat toisensa. Mitkä aromit!
Laventelikana on kiireettömien ja laiskojen päivien ruoka;
vaatii aikaa, mutta ei juuri vaivaa.
Laventelikana ei ole pikaruokaa. Tai toisaalta, melkein… sillä kauaahan nokka ei tuhise marinadin sekoittamisessa, broilerin uuniin työntämisessä ja sieltä pois ottamisessa. Helppoa kuin mikä! Odottamiseen sen sijaan on hyvä varata aikaa; marinoitumiseen nelisen tuntia ja paistamiseen tunti, puolitoista. Itse olenkin usein tehnyt niin, että teen marinadin heti aamusta, jotta saan lounaaksi höyryävän broilerin.
Ruokana laventelikana on mieto, mutta aromikas, joten esimerkiksi perunat ovat laventelikanalle hyvää seuraa, varsinkin kun niiden päälle kauhoo marinadilientä.
Perunat olen saattanut paistaa samassa padassa, jolloin ruoanlaitto on entistäkin helpompaa: pilkotut perunat padan pohjalle ja päälle broileri(n palat) marinadikastikkeen kera.
LAVENTELIKANA
1,2 kg broileria (kokonaisena tai paloina)
suolaa
Marinadi:
1 tl kuivattua laventelia
2 valkosipulin kynttä raastettuna tai puristettuna
½ tl timjamia (tai 2-3 oksaa)
4 rkl oliiviöljyä
4 rkl (juoksevaa) hunajaa
1 sitruunan kuori raastettuna
1 sitruunan mehu
(mustapippurirouhetta)
- Levitä suolaa kevyesti broilerin (palojen) pintaan.
- Sekoita marinadiaineet keskenään.
- Laita marinadi ja broileri(n palat) esimerkiksi isoon pakastepussiin ja anna marinoitua jääkaapissa (ainakin) neljä tuntia.
- Ota broileri(n palat) huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen paistamista.
- Paista 200 asteessa 1-1,5 tuntia, eli kunnes lihaa leikattaessa pintaan nousee kirkasta nestettä.
- Nauti esimerkiksi keitettyjen perunoiden kanssa.
3 Comments Lisää omasi