Lihaton lokakuu?

on

Kun lautaselta kauhoo täyteläistä kasviskeittoa, ei lihaa tee edes mieli. Mutta onko lihattomassa lokakuussa päätä taikka häntää?

Vuosi sitten Suomessa vietettiin ensimmäistä lihatonta lokakuuta, jonka tavoitteena oli kiinnittää huomio lihan kulutukseen – että ilman lihaakin selviää, tai ainakin vähemmällä. Samaa asiaa ajaa myös joidenkin viettämä Meatless Monday.

Ymmärrän pointin, mutta ei minusta ole pakonomaisesti lihaa välttämään. Mieluimmin pidän kasvisherkut jatkuvasti lautasella ja lihaa siinä sivussa, jos ylipäätään lihaa tekee edes mieli. Aina ei tee.

Näin äkkiseltään ajatus lihattomasta lokakuusta kuulostaa hienolta, mutta lihattomalla lokakuulla on kuulemma myös nurjat puolensa. Luin vastikään, kuinka lihattoman lokakuun seurauksena suomalaisilla maatiloilla osaa eläimistä joudutaan pitämään tilanpuutteen johdosta epäsuotuisissa oloissa. Teurastamot kun eivät otakaan kaikkia eläimiä teurastamolle – ja siis lokakuussa, jolloin maatiloilla siirrytään laitumilta ahtaampiin sisätiloihin ja teurastukselle olisi tarvetta. Suo siellä, vetelä täällä?

vispilanviemaa_paahdettumunakoisokeitto1

Viime viikolla pääsin joka tapauksessa maistamaan useita kasvisruokia, joiden maut hellivät makuhermoja. Yksi näistä oli esimerkiksi nopea linssi-maapähkinäkeitto, toinen isotöisempi, mutta ehdottomasti vaivan väärtti: Ottolenghin ja Tamimin Jerusalem -kirjasta napattu paahdettu munakoisokeitto, jota nyt tosin päädyin hieman soveltamaan ja muutoinkin muokkaamaan mutkat suoriksi -teemalla. Paahdetuista kasviksista ja juureksista tehtyjä keittoja ei kuitenkaan näin talven kynnyksellä parane unohtaa – mitkä aromit!

vispilanviemaa_paahdettumunakoisokeitto

Huomioi, että munakoisojen paahtamiseen tulee varata tunti.

PAAHDETTU MUNAKOISOKEITTO (4:lle)

3 munakoisoa (noin 1 kg)
4 rkl oliiviöljyä
1 keskikokoinen sipuli viipaloituna
1 rkl juustokuminan siemeniä jauhettuina
1 ½ tl tomaattipyreetä
4 keskikokoista tomaattia
3 ½ dl kana- tai kasvislientä
4 dl vettä
3-4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 ½ tl sokeria
3-4 rkl sitruunanmehua
1,5 dl jyväpastaa*
1 ½ tl suolaa
ripaus pippuria
muutama tippa tabaskoa
2 rkl hienonnettua basilikaa

*Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin jätticouscousia (eli fregolaa), joka muistuttaa pieniä pastahelmiä. Tällä kertaa käytin kuitenkin jyväpastaa. Vaan toisaalta, keitto toimii kyllä sellaisenaankin, mitä nyt pasta lisää keitton ruokaisuutta.

  1. Laita uuni lämpiämään 220 asteeseen.
  2. Pistele munakoisot kauttaaltaan veitsellä ja nosta uunipellille. Paahda uunissa noin tunnin ajan.
  3. Kalttaa tomaatit ja kuutioi ne. Nosta syrjään odottamaan.
  4. Kuumenna öljyä, sipuliviipaleita ja juustokuminaa kattilassa noin viisi minuuttia. Lisää tomaattipyree, kuumenna hetki ja lisää kuutioidut tomaatit, liemi, vesi, valkosipuli, sokeri, sitruunanmehu, suola ja mustapippuri. Anna hautua 15 minuuttia.
  5. Nosta paahdetut munakoisot uunista, puolita ne ja kaavi munakoison liha keittopohjaan. Soseuta tasaiseksi sauvasekoittimella. Tarkista maku.
  6. Lisää jyväpasta ja keitä noin viisi minuuttia, säännöllisin väliajoin pohjaa myöden kunnolla sekoittaen, kunnes pasta on kypsynyt.
  7. Tarjoa keitto tuoreen basilikan kera.

Tomaattien kalttaus: Leikkaa terävällä veitsellä ristiviillot tomaatin kantapäähän. Laita tomaatit kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vetää. Odota hetki ja kaada kuuma vesi pois. Huuhtele tomaatit kylmällä vedellä ja kuori.

 

 

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.