Meksikolaista läheisille

on

Ehkä muistat lastenlaulun ”Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme. Lääkkehillä hoidelkaa Nalle-ystäväämme…”  Vaan mitäs jos se onkin vaikka pesueen äiti, joka sairastuu?

Muutama viikko sitten lähipiirissäni jaettiin kokkausvuoroja. Oli läheinen, joka oli pesueensa äitinä potilaana, ja oli nälkäinen pesue ruokittavana. Mutta onneksi oli myös ystävä, joka organisoi lähipiirin kokkaamaan – tai vähintäänkin tilaamaan ruoat ovelle.

Yhdysvaltalainen Take them a meal -sivuston kautta jaettiin parin viikon ateriat niin, että vastuu jakaantui jokseenkin jokaisen päivän osalta eri henkilölle. Siinä missä yksi tilasi maapallon toiselta puolelta pizzat kotiovelle, kuskasi toinen karjalanpaistia syötäväksi.

vispilanviemaa_tortillalasagne_4

Mutta miksi kerron tästä? Ehkä siksi, että olen joskus löytänyt itseni ja/tai läheiseni tilanteesta, jossa elämän myrskyt – esimerkiksi perheenjäsenen vakava sairaus tai kuolema – ovat jättäneet lähes yksin. Ympärillä olevat eivät välttämättä ole uskaltautuneet lähelle, kun eivät ole tienneet kuinka voisi auttaa, tai mitä ylipäätään sanoa. Ja ettei vaan tuppautuisi turhan likelle, häiritsisi. Elämän myrskyt pelottavat ja aiheuttavat hämmennystä.

Edellä mainitun kaltainen käytännön apu antaa kuitenkin helpon tavan auttaa – varsinkin jos yksi läheinen organisoi kuvioita, ja apujoukkoihin värvätään riittävän monta vastuuta jakamaan. Nyt suljetun Facebook-ryhmän ja Take them a meal -sivuston kautta kerrottiin perheen suosikkiruoat sekä ohjeistettiin eri tavoin.  Auttaminen tehtiin mahdollisimman helpoksi, eikä perhettä rasitettu eri suunnista tulevilla kysymyksillä.

vispilanviemaa_tortillalasagne_1

Kotiovelle toimitettu ruoka on viesti välittämisestä.

Itse päädyin kuljetusteknisistä syistä laatikkoruokaan. Mutta koska olin saanut päähäni tehdä jotain meksikolaistyyppistä, päätyi vuokaan kanatortilla-lasagne. Siinä samalla tuli tehtyä ruokaa omaan kotiin, testaten onnistuisiko irtopohjakakkuvuoassa. Ja onnistuihan se.

KANATORTILLA-LASAGNE (4-5:lle)

Esivalmistelut: 15 min. (jos broileri on valmiiksi kypsennetty)
Paistaminen: 20 + 10 min.

Enchilada-kastiketta alla olevan ohjeen mukaan*
Vajaa paketti tortilloja
1 tlk (400 g) mustia papuja huuhdeltuna ja valutettuna
1 pss (200 g) pakastemaissia
1 nippu kevätsipulia ohuina viipaleina
500-700 g broileria paistettua ja pieneksi pilkottuna
150 g Valion TexMex-juustoa** (jätä hieman päälle ripoteltavaksi)

Päälle:
1 avokado leikattuna kuutioiksi
½ ruukku tuoretta korianteria silputtuna

*Voit käyttää myös esimerkiksi Santa Marian Chunky Salsa -tomaattikastiketta (350 g) ja valita siitä itsellesi mieluinen vahvuusaste, Mild, Medium tai Hot.
**Voit vaihtaa juustoraasteen miedompaan tai sekoittaa TexMex-juuston joukkoon miedompaa juustoraastetta.

  1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
  2. Tee enchilada-kastike, ellet käytä valmista tomaattikastiketta.
  3. Rypistä ja kostuta leivinpaperi kevyesti vedellä, jotta se on helpompi muotoilla esimerkiksi irtopohjakakkuvuokaan (20 tai 22 cm). Voit käyttää mitä tahansa paiston kestävää vuokaa, ja leivinpaperin sijasta voidella vuoan.
  4. Sekoita (huuhdellut) pavut, maissit ja kevätsipulit keskenään.
  5. Levitä ohut kerros enchilada-kastiketta vuoan pohjalle.
  6. Asettele tortilla kastikkeen päälle. Leikkaa tortilloja tarvittaessa sopivan kokoisiksi.
  7. Levitä päälle kerros papu-maissi-kevätsipuliseosta sekä kanapaloja. Lisää juustoraastetta.
  8. Asettele tortilla juustoraasteen päälle ja levitä enchilada-kastiketta päälle.
  9. Jatka kuten edellä, kunnes lopuksi levität tortillan päälle enchilada-kastiketta.
  10. Paista folion alla 20 minuuttia.
  11. Ota folio pois ja levitä kerros juustoraastetta päälle. Paista vielä noin 10 minuuttia, kunnes juusto on saanut hieman väriä.
  12. Ripottele päälle avokado-kuutioita ja tuoretta korianteria ennen tarjoilua.

ENCHILADA-KASTIKE

Valmistusaika: 10 min.

2 rkl öljyä
2 rkl vehnäjauhoa
4 rkl chilijauhetta
½ tl suolaa
¼ tl kumina
¼ tl oregano
5 dl kana- tai kasvislientä

  1. Keitä (5 dl) vesi ja lisää veteen liemikuutio.
  2. Lämmitä öljyä hetki pannulla.
  3. Sekoita vehnäjauho joukkoon.
  4. Lisää mausteet ja sekoita.
  5. Kaada kana- tai kasvisliemi joukkoon ja sekoita.
  6. Anna kastikkeen porista noin 10 minuuttia keskilämmöllä, aina välillä lientä sekoittaen.
  7. Ota kastike liedeltä.

vispilanviemaa_tortillalasagne_2

Enchilada-kastikkeen keittäminen yllätti helppoudellaan.

vispilanviemaa_tortillalasagne3

Ja sitten vielä kukkakimppu toipilasta piristämään.

3 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.