Äitienpäivän kakkukesteihin syntyi kakku, johon sai sopivasti upotettua pakkaseen jääneitä mustaherukoita siinä kuin kaapin perälle unohtuneet keksit.
Ja siis todettakoon heti alkuun, ettei mustikkakeitosta ole kiilteeksi. Antaa väriä, mutta ei makua. Tuli se siis tässä yhteydessä testattua, ja saman tein pudotettua reseptistä pois – samaan aikaan kun kaivoin pakkasesta mustaherukat esille. Ja jo alkoi lyyti kirjoittaa, kuten sanotaan. Toimi. Niin toimi myös sulatettu suklaa keksimurskan seassa siinä kuin limetti ja rahka täytteen raikastajina. Kaiken kaikkiaan oikein oiva makukimara.
MUSTAHERUKKA-LIME-MOUSSEKAKKU
Pohja:
150 g esim. Digestive-keksejä*
100 g tummaa suklaata
20 g margariinia
Täyte:
2 dl vispikermaa
2 prk rahkaa
1 ½ dl tomusokeria
1-2 limetin mehu ja raastettu kuori
6 liivatteenlehteä
*Gluteenittomaan kakkuun gluteenittomia keksejä.
Jos syöjiä on tulossa enemmänkin, tee täytettä tupla-annos.
Päällys:
½ dl vettä
400 g (2 pss) mustaherukkaa
sokeria maun mukaan
4 liivatteenlehteä
Tuoreita mustikoita
Muutama mintun lehti
Limetin kuorta raastettuna
- Murskaa keksit. Sulata suklaa ja rasva. Sekoita ainekset yhteen ja painele irtokakkupohjavuoan (24 cm) pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin.
- Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään.
- Vaahdota kerma.
- Sekoita tomusokeri rahkan joukkoon ja lisää hyvin pestyn limetin kuori joukkoon.
- Kuumenna limetin mehu ja purista pehmenneet liivatteet joukkoon. Sekoita.
- Sekoita ensin kermavaahto ja sitten limetin mehu (ohuena norona) rahkan joukkoon.
- Kaada täyte pohjan päälle ja laita jääkaappiin. Anna hyytyä parin tunnin ajan ennen päällyksen tekoa.
- Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään.
- Kuumenna (pakasteesta ottamasi) mustaherukat kattilassa, hieman vettä kattilan pohjalla. Soseuta pehmenneet mustaherukat ja lisää pehmenneet liivatteet joukkoon. Anna jäähtyä hetki ennen kuin kaadat jääkaapissa olleen kakun päälle. Laita vielä pariksi tunniksi jääkaappiin hyytymään.
- Koristele tuoreilla mustikoilla, mintun lehdillä ja limetin kuorella.
2 Comments Lisää omasi