Aina välillä se iskee, tuorepuurohinku. Tällä kertaa kaivoin pakkasesta puolukoita, sekoitin kaurahiutaleisiin soseutettuna, lorautin sekaan kookosmaitoa… Aamulla jääkaapissa odotti suloisen pehmeä puuro syöjäänsä.
Kirpeä puolukka kesyyntyi jääkaapissa kookosmaidon seurassa. Katso puolukka-kookostuorepuuron ohje alhaalta.
Nautin kiireettömistä aamuista, kun ei tarvitse pää kolmantena jalkana olla ovesta ulos säntäämässä. Mielelläni myös testaan erilaisia aamiaisia, sillä kuka sitä jaksaa aina sitä yhtä ja samaa. En minä ainakaan. Kesällä nautin aamiaisen yhteydessä erityisesti tuoreista marjoista ja hedelmistä.
Ja aamiainen parvekkeella – vaikka sitten villasukat jalassa. Periaatteesta ja Suomen vähälumisesta kesästä vähät välittämättä.
Lapsuudesta saakka olen nauttinut (ruis)voileivistä, joiden päälle on levitetty juustoa, kurkkua ja mansikoita.
Ja kuinka herkulliselta nämä paahtoleivät maistuivatkaan hillolla, turkkilaisella jogurtilla, nektariinilla, kirsikalla ja mintulla maustettuna!
Kuinka taivaalliselta jogurtti maustuukaan seoksella, johon on sekoitettu avokadoa ja minttua! Ja kun päälle vielä lisätään tuoreita mansikoita, täydellistä!
Kätevät, monipuoliset tuorepuurot
Olen tehnyt tuorepuuroja niin aamuiselle kesäretkelle kuin keskelle synkintä talvea. Variaatioita riittää niin pitkälle kuin mielikuvitus antaa myöden.
Nyt on loistava aika syödä ne viimeisetkin marjat pakkasesta. Puuron päälle voi lisätä halutessaan tuoreita marjoja. Esimerkiksi mansikkatuorepuuron voi valmistaa pakastemansikoista. Ja päälle muutama tuore mansikka kruunaamaan herkkupuurohetken.
PUOLUKKA-KOOKOSTUOREPUURO (1:ll)
Aika: ainakin 1-2 tuntia jääkaapissa
1 dl puolukoita
½ dl kookosmaitoa
½ dl maitoa
1 dl (turkkilaista) jogurttia tai rahkaa
1 dl kaurahiutaleita
makeuta haluamallasi tavalla, makusi mukaan
Päälle: kookoshiutaleita
- Soseuta puolukat haarukalla.
- Sekoita muut aineet joukkoon.
- Laita seos purkkiin ja kansi kiinni.
- Anna tuorepuuron tekeytyä jääkaapissa ainakin tunnin, kaksi ennen syömistä.