Jääkaapin ovi auki, purkki käteen, kansi auki ja lusikka tuorepuuroon. Tästä ei voi päivä helpommin alkaa.
En voi sanoa, että puuro lukeutuisi suosikkeihini. Jouluisen riisipuuron ja kotitekoisen vispipuuron lisäksi tuorepuuro lukeutuu kuitenkin puuroihin, joihin olen lusikkani valmis upottamaan.
Niin ja tosiaan, sen ensimmäisen tuorepuuron söin jo 1970-luvulla. Siis kauan ennen nykyistä tuorepuurotrendiä. Tai tuorepuuro ja tuorepuuro. Lapsuudenkodissani jääkaapissa muhinutta puuroa kutsuttiin Isin puuroksi, jota sai lähinnä silloin kun oli kipeä eikä mikään muu maistunut. Ja puuron nimi tuli siis siitä, ettei kenelläkään toisella ollut sitä ”näppituntumareseptiä” kuin isällä. Lopputuloksena oli joka tapauksessa kaurahiutaleista, maidosta, kaakaojauheesta ja sokerista syntynyt seos. Se oli herkkua se, kelpasi vuodepotilaana oleville lapsille.
Oman tuorepuuronsa voi työstää esimerkiksi seuraavaa perusohjetta haluamallaan tavalla soveltaen. Helppoa kuin mikä!
TUOREPUURON PERUSOHJE (1:lle)
-
1 dl kaurahiutaleita
-
1 dl nestettä (maitoa, soija-, manteli- tai kauramaitoa, mehua, vettä)
-
1 dl massaa (jogurttia, rahkaa, raejuustoa, banaanisosetta, marjasosetta…)
-
1 rkl makua (kaakaojauhetta, pähkinärouhetta, siemeniä, maapähkinävoita, hunajaa, hilloa…)
Lisäksi voit lisätä vielä ripauksen maustetta, kuten kanelia, kardemummaa, piparkakkumaustetta, sitrushedelmän kuorta raastettuna.
- Sekoita ainekset keskenään ja laita seos purkkiin.
- Anna tekeytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.
Tänä aamuna vuorossa oli vaniljan siivittämä mansikkainen tuorepuuro:
MANSIKKATUOREPUURO (1:lle)
1 dl kaurahiutaleita
1 dl (manteli)maitoa
1 dl maitorahkaa
1 kourallinen mansikoita soseutettuna
ripaus aitoa vaniljaa
Lisäksi vajaa kourallinen mansikkaviipaleita ja muutama mintun lehti, jotka suosittelen lisäämään tuoreina juuri ennen syömään ryhtymistä.
- Soseuta mansikat.
- Sekoita ainekset keskenään ja laita purkissa jääkaappiin.
- Anna tekeytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.
7 Comments Lisää omasi