Syyspurilainen

Puolukkaa ja rosmariinia pihviin ja majoneesiin. Savustettua juustoa. Syksyisen raikasta raastetta. Voiko tämän syksyisempää hampurilaista olla! Sain inspiraation tähän hampurilaiseen käydessäni Itävallassa. Päädyin nimittäin siellä käydessäni nauttimaan hampurilaisen, joka sai makunsa muun muassa puolukasta ja Raclette-juustosta. Mitään kopiota tästä hampurilaisesta ei kuitenkaan syntynyt. Halusin nimittäin hampurilaiseeni enemmän raikkautta, ja sitä saatiin esimerkiksi sekoittamalla raastesalaatti. Tällä…

Arjen pelastus

Eletään jälleen sitä aikaa vuodesta, ettei aurinkoa juuri näe. Synkkyyttä on tällä viikolla kuitenkin pehmentänyt puolukkatuorepuuro, jonka olen laittanut edellisenä iltana tekeytymään (jotta saan arkiaamuna nukkua mahdollisimman pitkään). Tämän tuorepuuron salaisuus löytyy mausteesta, jota olen tottunut lisäämään lähinnä pullataikinaan. Kardemumma! Ja sen verran hyvää on ollut, ettävät pakastepuolukkani taida tällä kertaa riittää seuraavaan puolukkasatoon… Ihanan…

Jäätelöllä koulumenestystä?

Tällä kertaa Aasia ja Pohjola löivät kättä sillä seurauksella, että syntyi maidottomat, gluteenittomat ja vegaanit, mutta hyvinkin maukkaat puolukka-minttu-kookos- sekä mustikka-inkiväärimehujäät. Toimivat myös smoothiena, mikäli et malta odottaa pakastumista. Puolukalla tai mansikalla, mutta mintun ja kookosmaidon seurassa – toimii! Inkivääri ja mustikka ovat oiva makupari. Jäätelö & Pisa-tulokset Mutta tiesittekö, että me suomalaiset syömme jäätelöä…

Vatsan hellittelyä

Säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozartista (1756-1791) kertova elokuva Amadeus siivitti aikanaan katsojansa musiikin maailmaan. Mozartin elämään kuului kuitenkin myös lukemattoman monta puuduttavaa matkaa sekä surkeaakin surkeampaa ateriaa. Musikaalinen lahjakkuus saattoi Mozartin jo pikkupoikana tien päälle, kolistelemaan hevosrattaissa kaupungista ja maasta toiseen. Ja hitaasti, sillä pelkästään kahden postiaseman väliseen matkaan (25 km) tuhraantui säästä ja tiestä riippuen 3,5-4,5…

Puuroa vispaten

Nyt meni vispipuuro uusiksi! Luin alkuviikosta artikkelin puolukoista. Laskin, että Suomen metsien puolukoista kerätään myyntiä ja kotipakastimia varten vain reilut 15 prosenttia. Mikä määrä puolukoita jääkään hyödyntämättä! Artikkelissa peräänkuulutettiinkin puolukan terveyshyötyjen tarkempaa tutkimista siinä kuin uusien tuotteiden kehittämistä ja parempaa markkinointia. Että jos siten saataisiin puolukan myynti (ulkomaille) nousuun. No, josko aasialaisille tarjottaisiin tätä puolukoista keitettyä vispipuuroa, johon…

Puolukan kesytys

Yle kirjoitti eilen verkkosivuillaan, kuinka puolukan terveyshyödyt ovat vain osin tiedossa, mutta että puolukan korkea antioksidanttipitoisuus antaa suojaa ainakin sydän- ja verisuonisairauksia, lihavuutta ja syöpäsairauksia vastaan. Ei siis muuta kuin puolukoita poimimaan – jos ei muualta niin torilta! Puolukan hinta ei nimittäin päätä huimaa (3 €/l.), ja esimerkiksi kookosmaidolla kesytettynä puolukka maistuu pitkin talvea. PUOLUKKA-KOOKOS-SMOOTHIE…

Ihanat kesäaamiaiset

Aina välillä se iskee, tuorepuurohinku. Tällä kertaa kaivoin pakkasesta puolukoita, sekoitin kaurahiutaleisiin soseutettuna, lorautin sekaan kookosmaitoa… Aamulla jääkaapissa odotti suloisen pehmeä puuro syöjäänsä. Kirpeä puolukka kesyyntyi jääkaapissa kookosmaidon seurassa. Katso puolukka-kookostuorepuuron ohje alhaalta. Nautin kiireettömistä aamuista, kun ei tarvitse pää kolmantena jalkana olla ovesta ulos säntäämässä. Mielelläni myös testaan erilaisia aamiaisia, sillä kuka sitä jaksaa…

Suloinen puolukka

Kirpeälle puolukalle tekee hyvää asettua aloilleen hyvässä seurassa. Yö tai vaikkapa muutama tunti esimerkiksi kookospähkinä-mantelijuoman, kauran ja vaniljan seurassa muuttavat puolukan raikkaan pehmeäksi tuorepuuroksi, jota syö mielellään niin aamiaiseksi kuin välipalaksi. PUOLUKKA-VANILJA TUOREPUURO (1:lle) 1 dl puolukoita 1 dl kookospähkinä-mantelijuomaa, kookosmaitoa tai maitoa 1 dl rahkaa tai jogurttia 1 dl kaurahiutaleita 1/2 tl vaniljaa makeutusta maun mukaan…

Scandinavia kohtaa Aasian

Puolukkaa, minttua ja kookosmaitoa – täydellinen yhdistelmä pakastetun banaanin seurassa. Joko smoothiena tai pehmisjäätelönä, sen mukaan kuinka paljon kookosmaitoa lorautat, ja laitatko vielä hetkeksi pakkaseen vai et. PUOLUKKA-MINTTU-KOOKOS-JÄÄTELÖ/SMOOTHIE (1-2:lle) 1 ½ pakastettua banaania pilkottuna +/- ½ dl kookosmaitoa ½ dl puolukoita 1-2 rkl mintun lehtiä makeutusta maun mukaan Sekoita aineet blenderissä tasaiseksi, tarkista maku ja…

Lättylauantai

Pinaattiletut puolukkasurvoksen kanssa ovat klassikko, mutta kun puolukkasurvos makeutetaan muscovadosokerilla ja seuraan lisätään tuoretta minttua, ollaan jo jonkin uuden äärellä. PINAATTILETUT 5 dl maitoa 2 munaa 5 dl speltti- tai vehnäjauhoja 1 pss (150 g) pakastepinaattia 1 tl suolaa ¼ tl mustapippuria (¼ tl jauhettua muskottipähkinää) Voita paistamiseen Lisäksi: Puolukkasurvosta tai -hilloa 1 ruukku tuoretta…