Historiallinen kouluruoka

on

Kouluruoka herättää muistoja. Oli ne inhokit ja suosikit. Ja yhdestä suosikeistani, spagettivuoasta, intouduin nyt tekemään oman versioni. Vaan tiesittekö, että Suomessa ensimmäiset kouluateriat tarjottiin jo ennen Suomen itsenäistymistä?

Suomalainen kouluruoka on niittänyt mainetta maailmalla, mutta itselleni tuli yllätyksenä, kuinka syvälle suomalaisen kouluruoan juuret yltävät. Että jo vuonna 1856 on tarjottu kouluaterioita. Ei tosin kaikkialla. Otti nimitäin aikansa, että kouluruokailu yleistyi. Joka tapauksessa Suomi oli ensimmäinen maa joka sääti lain, jotta kaikki koululaiset saisivat maksuttoman lämpimän aterian. Ja vieläpä kesken sotavuosien (1943) ja useita vuosikymmeniä vuosia ennen Ruotsia.

Spagettivuoka

Nykyisinkin maailmassa on vain kaksi koululaisille maksuttoman ruoan tarjoavaa maata, Suomi ja Ruotsi.

Torstain hernekeitosta curryyn

Vuonna 1928 kouluviikon ruokalista näytti varsin erilaiselta kuin nykyisin – hernekeittoa lukuun ottamatta. Siinä missä 1920-luvulla aterioitiin kuusipäiväisen kouluviikon keskellä perunasopan, ohraryynivellin, perunasopan, hernekeiton, ruispuolukkapuuron ja (jälleen) ohraryynivellin äärellä, Helsingin peruskoulujen ruokalista näyttää tänä vuonna kalenteriviikoilla 7, 13 ja 19 tältä:

  • Maanantai: Tomaattista broilerikastiketta, Italialaista tomaattikastiketta, Täysjyväspagettia, Salaattipöytä, Pehmeää leipää, Luomunäkkileipää, Kasvirasvalevitettä
  • Tiistai: Jauhelihapyörykät, Ruskeaa kastiketta, Bataattipihvejä, Juustokastiketta, Perunasosetta, Salaattipöytä, Näkkileipää, Kasvirasvalevitettä
  • Keskiviikko: Hernekeittoa, Punajuurisosekeittoa ja creme fraichea, Hedelmä- ja juurespalat, Pehmeää leipää, Luomunäkkileipää, Kasvirasvalevitettä
  • Torstai: Porkkana-pestolasagnettea, Papu-linssicurrya, Tummaa riisiä, Salaattipöytä, Näkkileipää, Kasvirasvalevitettä
  • Perjantai: Rapeita kalapaloja, Punajuurikroketteja, Kurkku-kermaviilikastiketta, Keitettyä perunaa, Salaattipöytä, Näkkileipää, Kasvirasvalevitettä

Vaan huomatkaa: Helsingin peruskouluissa ei syödä hernekeittoa enää torstaisin. Eikä suinkaan joka viikko, vaan joka kuudes.

Suosikit pitävät pintansa

Helsinkiläiskoululaisten mielestä kymmenen parasta kouluruokaa olivat vuonna 2015: kalapuikot, tortillat (kasvistäytteellä), pinaattiohukaiset, makaronilaatikko, ohrasuurimopuuro mehukeiton kanssa, lihapyörykät, hernekeitto, jauhelihaspagettivuoka, broilericurry ja kuorrutettu kala (mantelikala). Suosikkiruoat ovat toisin sanoen pysyneet hyvinkin samoina jo useamman vuosikymmenen. Omiin suosikkeihinikin lukeutuivat muun muassa kalapuikot ja pinaattiohukaiset. Ja spagettivuoka, jota päädyin nyt pitkästä aikaa tekemään ”hatusta repäistyllä” ohjeellani.

Tiesittekö, että spagettivuoka kulkee Yhdysvalloissa nimellä Million Dollar Spaghetti?

SPAGETTIVUOKA (8:lle)

Aika: 1 h

1 ½ litran vetoinen uunivuoka

1 rkl öljyä
1 sipuli silputtua
2 valkosipulin kynttä
400 g jauhelihaa
½ (2 dl) pienehkö kesäkurpitsa raastettuna
1 (1 dl) pienehkö porkkana raastettuna
(½ dl oliiveja ja/tai jalopenoja pieneksi pilkottuna)
400 g (mausteista) tomaattimurskaa
1 lihaliemikuutio
1 rkl Worcester-kastike
½ tl (savustettua) paprikajauhetta
1 tl timjamia
¼ – ½ tl mustapippuria
(2 dl kermaa, esim. Valion Kolme juustoa)
1 ½ dl (Valion TexMex) juustoraastetta (josta ½ dl pinnalle)

300 g (raketti)spagettia

Vinkki: Mikäli et käytä rakettispagettia, leikkaa spagetti paloiksi vasta keittämisen jälkeen.

  1. Kuori sipulit ja porkkana. Huuhtele kesäkurpitsa.
  2. Silppua sipulit ja raasta porkkana sekä (puolikas) kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi.
  3. Kuullota sipulit öljytilkassa paistokasarissa. Lisää jauheliha ja anna sen kypsyä.
  4. Lisää raastetut kasvikset, (oliivit ja/tai jalopenot), tomaattimurska sekä mausteet. Anna hautua kannen alla sillä aikaa kun keität spagetin.
  5. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
  6. Keitä spagettia runsaassa vedessä pari minuuttia ohjeessa annettua aikaa vähemmän.
  7. Lisää kastikkeeseen kerma ja juustoraaste.
  8. Kaada spagetin keitinvesi pois.
  9. Lisää kastike kattilaan ja sekoita spagetin kanssa.
  10. Kaada seos uunivuokaan ja ripottele juustoraastetta pinnalle.
  11. Paista uunin keskiosassa puolituntia.
  12. Tarjoa esimerkiksi vihersalaatin tai maustekurkkujen kanssa.

LÄHTEET:

 

3 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.