Millainen olisi suomalaisten ruokavalio ilman jauhelihaa? Ainakin suosituimpien ruokien lista menisi uusiksi, kun tarjolla ei olisikaan esimerkiksi lihapullia, lasagnea eikä jauhekastiketta.
Jauhelihan suosio selittynee sen helppoudella ja monikäyttöisyydellä. Ja nyt kun jauhelihan rinnalle on tuotu kasvisperäisiä vaihtoehtoja, suomalaisten jauhelihoista tutut suosikkiruoat voidaan tehdä myös vegaaneille maistuvina versioina.
Jauhelihakastikkeet
Jauhelihakastikkeista on mitä valita. Se kaikille tuttu pasta bolognesekin on taipunut ties kuinka moneen eri versioon. Itse esimerkiksi olen esimerkiksi
- maustanut annosta raastetulla appelsiinin kuorella,
- mennyt chilin, avokadon ja korianterin viemänä meksikolaisiin tunnelmiin sekä
- hakeutunut maanläheisiin lohturuoan tunnelmiin savupaprikajauhetta ja salamia käyttämällä.
Näiden lisäksi olen tehnyt bolognesepataa, jossa kesäkurpitsa on korvannut pastan.
Lihapullat ja jauhelihapihvit
Kaikki tietävät käsitteen ”mummon lihapullat”, mutta kuinka erilaisia lihapullia maailmalta löytyy. Itse olen tehnyt esimerkiksi
- yrttilihapullia (lampaan)jauhelihaan,
- omenan ja salvian maustamia lihapullia, jotka sopivat aivan täydellisesti syksyyn sekä
- punajuurella värjättyjä ja fetalla maustettuja lihapullia.
Yrttilihapullat ja kirsikkakuskus Salvia-omena-lihapullat Punastuneet lihapullat
Mutta siinä missä lihapullia pyörittelee, samasta taikinasta tekee yhtä lailla jauhelihapihvejä esimerkiksi hampurilaisten väliin. Tästä mieleen tulee esimerkiksi rosmariinilla ja puolukalla maustetut jauhelihapihvit, joilla saa syksyyn loistavasti sopivat hampurilaiset, jotka täytetään juuresraasteella, puolukkaisella majoneesilla sekä savustetulla juustolla.

Lasagnet
Lasagne jos mikä on viikonloppuruokaa. Ei synny hetkessä, ellei sitten oikaise mutkia ja tee lasagnepataa.
- Kevyempi versio lasagnesta syntyy niin jauhelihasta kuin nyhtökaurasta kun taas
- lasagnepata pelastaa silloin kun tekee mieli lasagnea, mutta aika ei anna myöden, ja
- lähi-idän makumaailmaan vievä harissalla maustettu lasagnepata ei jätä kylmäksi!
Kevyt lasagne Nopea lasagnepata Harissa-karitsa-lasagnepata
Laatikkoruoat
Kukapa ei muistaisi syöneensä spagettivuokaa koulussa, ja kuinka monet meistä yhdistävätkään jauheliha-perunasoselaatikon yhdeksi lohturuoaksi? Itsekin olen päätynyt muistelemaan kouluvuosien suosikkiruokaani tekemällä
- spagettivuokaa, mutta yhtä lailla
- tuunaamaan jauhaliha-perunasoselaatikkoa juureksilla syksyyn sopivaksi sekä
- muokkaamaan briteille tuttua Cottage Pie -ohjetta kurpitsalla.
Spagettivuoka Lindströmin jauhelihajuureslaatikko Kurpitsainen Cottage Pie
Pizza
Vaan mitä olisikaan tämä lista ilman jauhelihapitsaa? Sitä kotitaloustunnilla opittua, joskin nyt varsin mausteiseksi tuunattua.

Täytetyt kasvikset
Eikä pidä unohtaa, että erilaiset jauhelihaseoksillä täyttää tortilloiden lisäksi myös kasviksia, kuten paprikoita, kesäkurpitsoita ja tomaatteja. Kokeile esimerkiksi
Täytetyt kasvikset Täytetyt tomaatit