Onko parempaa tapaa aloittaa päivä kuin istahtaa rauhassa herkullisen aamiaisen äärelle? Kuppi kuumaa, lautasella rapeaksi paahdettu leipä… ja täydellisesti kypsynyt uppomuna. Herkullinen ja helposti toteutettava aamiainen, kun tietää niksit.
Tällä kertaa aamiaiseni sai innotuksensa maailmankuulusta aamiaisesta, Benedictin munista Hollandaise-kastikkeella. Tuota aamiaista kun on tiettävästi nautittu jo reilusti yli 100 vuotta, enkä ihmettele miksi.
Erään tarinan mukaan annos sai alkunsa, kun rouva LeGrand Benedict ei löytänyt newyorkilaisen ravintola Delmonicon listalta mieleistään lounasta. Hetkeä myöhemmin rouvalle tuotiin kokki Ranhoferin valmistama annos, joka päätyi myöhemmin (vuonna 1894) julkaistuun The Epicure -keittokirjaan nimellä Eggs à la ’Benedick. Toisen tarinan mukaan annos on saanut alkunsa newyorkilaisessa Waldorfin hotellissa vuonna 1894, kun naistenmies Lemuel Benedict pyysi krapulaa helpottavaa annosta. Annokset erosivat toisistaan jonkin verran, mutta kummassakin oli uppokeitetty muna paahdetulla muffinin puolikkaalla tai leipäviipaleella, ja kaiken päällä Hollandaise-kastiketta.
Tällä kertaa jätin Hollandaise -kastikkeen pois, on nääs varsin tuhtia kamaa – lähinnä munankeltuaista ja voita. Suunnitelmissa oli kevyempi ja salaattipitoisempi versio, jossa parsa, rukola ja rakuuna loivat appelsiinisen salaatinkastikkeen kanssa raikkaan keväisen makumaailman.
Useat luulevat, syyttä suottaa, että uppomunan keittäminen on vaikeaa. No, sitä se onkin, mutta vain jos sen tekee väärin.
Näillä vinkeillä uppomunan valmistus onnistuu helposti:
- Älä unohda valkoviinietikkaa, joka nopeuttaa valkuaisen hyytymistä
- Lisää myös ripaus suolaa, joka vaikuttaa veden pintajännitykseen ja auttaa kananmunaa pysymään koossa
- Riko kananmuna ensin lasiin ja lisää veteen varovasti lähellä vedenpintaa
- Lisää kananmuna maltillisesti porisevaan veteen, äläkä annan veden kiehua muutenkaan myrskyävästi
- Keitä vain noin kolme minuuttia, jolloin keltuaisen rakenne jää sopivan löysäksi
- Keitä pienessä kattilassa vain yksi kananmuna kerrallaan
Kiireettömän aamun
AAMIAINEN UPPOMUNILLA (4:lle)
Aika: 15 min.
4 kananmunaa
1 litra vettä
3 rkl valkoviinietikkaa
ripaus suolaa
Lisäksi:
4 leipäsiivua
voita
kinkkuleikettä
tuoretta rakuunaa (tai rukolaa)
suolaa, mustapippuria
Salaatti
½ nippu parsaa
1 ruukku rukolaa
½ ruukkua rakuunaa
Appelsiinista salaattikastiketta
- Valmista salaatti: Huuhtele parsa, rukola ja rakuuna. Napsauta parsan tyvestä kova osa pois ja suikaloi jäljelle jäänyt osa kuorimaveitsellä. Sekoita suikaleet rukolan ja rakuunan lehtien kanssa. Lisää joukkoon kevyesti salaatinkastiketta ja sekoita.
- Keitä vesi kattilassa, johon on lisätty etikkaa ja suolaa.
- Riko kananmuna lasiin ja kaada se hiljalleen porisevaan veteen.
- Keitä kananmunaa noin kolme minuuttia. Nosta kananmuna esimerkiksi reikäkauhalla tai tarjoilulusikalla syvälle lautaselle, jonka peität toisella syvällä lautasella siksi aikaa, kun keität muut kananmunat. HUOMIO: Mikäli sinulla on iso, laakea kattila, voit keittää kaikki munat yhtä aikaa. Keitä kananmunat silloin isommassa erässä vettä.
- Leikkaa mieleisesi leipä viipaleiksi ja paahda.
- Kasaa ainekset: Voitele leivät, lisää päälle kinkkuleikkeleet ja rakuunan lehtiä. Asettele leivän päälle uppokeitetty kananmuna ja viereen salaattia. Leikkaa veitsellä viilto kananmunaan ja ripottele kevyesti suolaa ja mustapippurirouhetta päälle. Tarjoa välittömästi.
4 Comments Lisää omasi