Kun tiukkatahtisen viikon jälkeen olo on kuin olisi yhtä nuukahtanut kuin parhaat päivänsä nähneet kukat maljakoissa, tekee kurkumaa ja inkivääriä sisältävä smoothie terää.
Olin napannut lähikaupan hevi-osastolta inkivääriä ja kurkumaa viikonlopun kokkauksiin, mutta yhtä lailla niitä raastoi aamupalan smoothieen.
Smoothie syntyi tällä kertaa muun muassa pakastetusta banaanista, raastetusta porkkanasta ja ananasmurskasta. Käyttämäni limetin mehun voi korvata appelsiinimehulla ja raastetun kurkuman maustepurkista lusikoitavalla jauheella.
Kokkauksista ylimääräisiksi jäävän inkiväärin ja kurkuman kuorin pakastaakseni ne omissa pusseissaan myöhempää käyttöä varten. Niitä kun on kätevä raastaa jäisinä.
Inkiväärin ja kurkuman maustama
SMOOTHIE (2:lle)
2 (pakastettua) banaania
1 prk (227 g) ananasmurskaa
2 / 2 dl porkkanaa hienona raasteena
1 dl kookosmaitoa
1 limetin mehu
1 tl raastettua inkivääriä
½ tl raastettua kurkumaa*
*Voit myös käyttää kurkumaa maustepurkista, kokeile ensin ¼ tl.
(Päälle: raastettua kurkumaa ja kookosta lastuina)
Annostele kaikki ainekset ja aja tasaiseksi joko blenderillä tai sauvasekoittimella.
One Comment Lisää omasi