Kesämaku

on

Ensimmäinen hörppäys mansikan ja raparperin maustamaa smoothieta saa henkäisemään syvään ja toteamaan, että kuinkas maistuukaan niin kesältä!

Smoothien pyöräyttää hetkessä, mutta raparperin kiehauttamista ei pidä unohtaa, sillä raparperi (ja sen lehdet) sisältävät oksalaattia, joka aiheuttaa pahimmillaan esimerkiksi munuaisvaurion. Varaa siis hetki raparperin kiehauttamiseen ja jäähdyttämiseen. – Tosin jos käsillä on valmista raparperisosetta, käytä sitä.

Vastaisuuden varalle keitin raparperinipusta sosetta pieniin pakastepusseihin, joita on helppo ottaa pakkasesta vaikka keskellä talvea.

MANSIKKA-RAPERPERISMOOTHIE (1:lle)

Aika: 10 min.

1 ½ dl mansikoita pilkottuna
1 dl raparperipaloja + ¼ dl vettä (tai ½ dl raparperisosetta)
1 ½ dl maustamatonta jogurttia
hunajaa, siirappia tai sokeria maun mukaan
aavistus vaniljaa tai kardemummaa

  1. Huuhtele ja pilko raparperit.
  2. Mittaa pienen kattilan pohjalle hieman vettä ja keitä raparperipalat pehmeiksi. Siirrä raparperit astiaan, jossa teet smoothien ja anna jäähtyä.
  3. Pilko siivotut mansikat ja lisää raparperien sekaan.
  4. Mittaa joukkoon myös maustamaton jogurtti.
  5. Sekoita ja soseuta kaikki ainekset.
  6. Makeuta ja mausta maun mukaan esimerkiksi hunajalla sekä aavistuksella kardemummaa.

3 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.