Salaatinkastike x 9

on

Salaatinkastikkeet ovat parhaimmillaan piste i:n päälle. ”Se jokin”, joka kruunaa herkullisen salaatin. Ja mitä kruunuihin tulee, myös kuninkaalliset ovat herkutelleet salaateilla, eli ohjeiden lisäksi pala historiaa.

Tuskin lienee yllätys, että salaatinkastikkeita on tehty jo tuhansien vuosien ajan. Itse asiassa jo noin 2000 vuotta sitten salaatinkastikkeen pohja syntyi öljystä ja etikasta. Esimerkiksi babylonialaiset sekoittivat öljyn ja etikan sekaan aasialaisia mausteita, kun taas egyptiläiset käyttivät mausteiden lisäksi yrttejä.

Vaan lieneekö jo tuolloin, tuhansia vuosia sitten, ollut käytössä oppimani salaatinkastikkeen peruskaava:

  • 3 osaa emäksistä eli esimerkiksi oliiviöljyä
  • 1 osa hapanta, eli balsamicoa, muuta etikkaa tai sitrushedelmää
  • ripaus suolaa ja mustapippuria.

Vaan mitä tulee eurooppalaisiin kuninkaallisiin. Heidän salaateissa saattoi olla jopa yli 30 eri ainesosaa, aina kukkien terälehtiä myöden. – Olisipa ollut näkemässä ja maistamassa! Mutta ei se ainesosien määrä…, sillä esimerkiksi Englannin kuningas Henry IV (1367-1413) piti uusista perunoista tehdystä perunasalaatista, johon makua antoivat niin sardiinit kuin yrttikastike. Skotlannin kuningatar Mary I (1542-1567) sen sijaan kuulemma tykästyi salaattiin, joka sisälsi muun muassa keitettyä sellerinjuurta, tryffeleitä, kirveliä, koviksi keitettyä kananmunia ja kermaista sinappikastiketta.

Mutta takaisin tähän päivään. Itse pidän erityisesti näin kesällä salaatinkastikkeista, joihin on lisätty esimerkiksi tuoreita yrttejä.

Raikas sitruunainen basilikakastike toimii loistavasti esimerkiksi tomaatti-mozzarellasalaatin seurana.


SITRUUNAINEN BASILIKAKASTIKE

½ dl öljyä
¼ dl sitruunanmehua
noin 1 dl tuoretta basilikaa
¼ tl suolaa
¼ tl mustapippuria

Mittaa ainekset yhteen ja aja sauvavatkaimella tasaiseksi seokseksi.


Viime vuosina on tullut tehtyä myös seuraavia salaatinkastikkeita:

Minttu-salaatinkastike esimerkiksi meloni-fetasalaatille.  Täydellistä kesähelteellä!

Basilika-avokadosalaatinkastike toimii loistavasti esimerkiksi savulohi-perunasalaatin kanssa. Herkullinen kesälounas.

Myös korianterista syntyy ihastuttava salaatinkastike, kokeile esimerkiksi tätä korianterisalaatinkastiketta mansikkaisen salaatin seurana.

Ja mansikoiden lisäksi myös mustikat sopivat salaatteihin ja salaatinkastikkeisiin:

Mustikka-minttusalaatinkastike, olkaat hyvät.

Yrttien lisäksi appelsiinimehu ja -hillo voivat maustaa salaattikastikkeita. Kokeile esimerkiksi appelsiinista salaatinkastiketta tai Aurinkoista salaatinkastiketta, johon voi käyttää appelsiinihillon sijaista myös aprikoosihilloa. Ja aprikoosihilloa upposi myös tähän aprikoosisalaatinkastikkeeseen.

Vaan miten olisi laventelisalaatinkastike? Toimii salaatissa esimerkiksi grillatun nektariinin kanssa.

Lisää salaatteja löydät täältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.