Ruska lautasella

Juureksista syntyy herkkusalaatti, jonka väritys ei juuri voisi olla syksyisempi – kuin söisi syysruskaa. Olen tehnyt tätä salaattia milloin mitenkin varioiden. Esimerkiksi juurekset ovat vaihtuneet saatavilla olevien mukaan; punajuuren ja porkkanan sekaan on joskus eksynyt yksinäinen peruna, tai porkkana on vaihtunut keltajuureen. Toisinaan olen vastaavasti keittänyt juurekset kokonaisina, mutta joskus juurekset on tullut paahdettua kuorittuina…

Hävikistä herkuksi – Hävikkiviikko

Mitä syntyykään kun käsillä on lähinnä paahtoleivän reunoja ja pala näytesuklaata… Tällä viikolla (8.–14.9.2014) vietetään valtakunnallista Hävikkiviikkoa. Itse huomaan viettäväni hävikistä herkuksi -päivää viikoittain, sillä ainahan kaappiin jää jokin vajaa rasia tuota tai puolikas purkki tätä. Tai jos ei, vähintään joku kasviksista alkaa nahistua. Viime aikoina olen miettinyt, miksi ylipäätään puhumme tähteistä ja jämistä? Ikään kuin…

Se raikkaampi omenapiirakka

Omenapiirakka kanelisokerilla on klassikko, mutta tunnetusti vaihtelu virkistää. Kenties viime viikon omenapaistoskokeilun innoittamana päädyin tuijottamaan nurkissa pyöriviä omenoita uusin silmin – että jos en tällä kertaa tekisikään sitä takuuvarmaa ja helpoimmasta helpointa omenapiirakkaa ihan ohjeen mukaan. Keittiön tasolla oli nimittäin muutama appelsiini… Tutun kanelin korvaisi appelsiinin kuori. Ja millaistako oli? Mehevää ja raikasta. Maistui myös kyläpaikassa,…

Lättylauantai

Pinaattiletut puolukkasurvoksen kanssa ovat klassikko, mutta kun puolukkasurvos makeutetaan muscovadosokerilla ja seuraan lisätään tuoretta minttua, ollaan jo jonkin uuden äärellä. PINAATTILETUT 5 dl maitoa 2 munaa 5 dl speltti- tai vehnäjauhoja 1 pss (150 g) pakastepinaattia 1 tl suolaa ¼ tl mustapippuria (¼ tl jauhettua muskottipähkinää) Voita paistamiseen Lisäksi: Puolukkasurvosta tai -hilloa 1 ruukku tuoretta…

Ruusuinen omenapaistos

Illat hämärtyvät ja omenat kypsyvät puissa – sekä uunissa, kuorrutteen alla. Vuodesta toiseen omenapaistokseni on maustettu kanelisokerilla ja paistettu kaurakuorrutteen alla. Eikä siinä mitään, herkullista kuin mitä. Joskus sitä vain haluaa kokeilla jotain uutta. Tänä kesänä olen tehnyt tuttavuutta ruusuveden kanssa. Ensin hurmasi ehkä täydellisin kesäkakku ikinä, sitten hellejuomat.  Mutta koska ruusuvettä on edelleen pullossa,…

Salvian lumoama

Sade ropisee ikkunaan ja syksyinen olo hiipii kuin varkain sisään – saaden kaipaamaan täyteläistä ruokaa lautaselle ja villasukkia jalkaan. Kesän myötä yrtit valloittivat parvekkeeni. Basilikaa, minttua, ruohosipulia kuin vaikkapa korianteria on tullut napattua milloin mihinkin, mutta salvia on saanut rehottaa lähes rauhassa tähän päivään saakka. Mitään pikaruokaa ei nyt olla tekemässä, joten onneksi on kiireetön viikonloppu. Tunti, puolitoista nimittäin hujahtaa…

Loppukesän pähkinäiset

Alkaakohan jo mennä lapasesta, pohdin, kun huomaan taas tekeväni banaanijäätelöä. Mutta toisaalta, mihin niitä lapasia kesällä tarvitaan. Ei siis muuta kuin tuumasta toimeen. Tänä kesänä banaani toisensa jälkeen on käynyt pakkasessa kääntymässä. Pakastetusta banaanista onkin syntynyt ainakin: suklaa-, marja- kuin laksitsijäätelöä pina colada -jäätelöä kuin mojitojäätelöä. Viime aikoina mielessä on kuitenkin pyörinyt ajatus pähkinäisestä jäätelöstä suklaajäätelön seurassa….

Pala colaa

Joku munaton ja maidoton leivonnainen, pyysi ystäväni. Vähän myöhemmin kaadoin kokista sokerin ja jauhojen päälle. Ja siinä ne sitten olivat, paistamista vaille valmiit browniet. Leipominen ei olisi voinut helpommaksi muuttua – näitähän osaa lapsikin tehdä! Vaan millaisia olivat? Makeita ja tahmeita! Pieni kirpakkuus olikin paikallaan, joten päädyin vatkaamaan rinnalle kermavaahtoa – ja tässä tapauksessa soijasta,…

Aurinkoinen taglietelle

Tänään vuorossa oli uusin versioni nyhjää tyhjästä, jota voidaan kutsua myös hävikistä herkuksi tai tähteistä tähdiksi. – Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta kaapeista löytyvien jämien hyödyntämisestähän näissä kaikissa on kyse. Puolikas kesäkurpitsa ja muutama porkkana olivat jääneet jääkaappiin, pöydällä vastaavasti pyöri yksinäinen appelsiini. Ja yrttejä, niitä löytyi parvekkeelta. Porkkanatagliatellea on tullut tehtyä aika ajoin,…

Aromiterapiaa kesäkurpitsoilla

Muutama raaka-aine ja viisitoista minuuttia. Niin yksinkertaista ja hyvää! Törmäsin muutama päivä sitten kesäkurpitsareseptiin, jota oli pakko kokeilla ja matkan varrella soveltaa – odottihan niin kesäkurpitsa kuin parvekkeen yrtit syöjäänsä. Eikä näihin paistettuihin kesäkurpitsoihin paljon muuta sitten tarvittukaan. Paistetut kesäkurpitsat sopivat niin alkupalaksi, lisukkeeksi tai sellaisenaan hyvän leivän kanssa nautittavaksi. Alkuperäisessä reseptissä paistetut kesäkurpitsat nautittiin…