Aromiterapiaa kesäkurpitsoilla

on

Muutama raaka-aine ja viisitoista minuuttia. Niin yksinkertaista ja hyvää!

Törmäsin muutama päivä sitten kesäkurpitsareseptiin, jota oli pakko kokeilla ja matkan varrella soveltaa – odottihan niin kesäkurpitsa kuin parvekkeen yrtit syöjäänsä. Eikä näihin paistettuihin kesäkurpitsoihin paljon muuta sitten tarvittukaan.

Paistetut kesäkurpitsat sopivat niin alkupalaksi, lisukkeeksi tai sellaisenaan hyvän leivän kanssa nautittavaksi.

Alkuperäisessä reseptissä paistetut kesäkurpitsat nautittiin vaalean leivän ja itse tehdyn ricottajuuston kanssa, mutta itse päädyin maalaislimppuun, jonka siivut kastoin pannun pohjalta löytyvään aromaattiseen seokseen. Täydellistä, varsinkin kun paistettujen kesäkurpitsojen päälle ripottelin vielä tuoreita yrttejä sekä parmesanjuustoa. Teen ehdottomasti toistekin!

Vispilän_viemää_paistetut_kesäkurpitsat

PAISTETUT KESÄKURPITSAT YRTTIPESTOLLA (1:lle ateria, 2:lle lisuke)

1-2 rkl oliiviöljyä
500 g kesäkurpitsaa noin 1,5-2 cm viipaleina

Rouhea pesto:
2 rkl pinjansiemeniä
½ dl mintun lehtiä
reilu ½ dl basilikan lehtiä
1-2 valkosipulin kynttä
1 rkl kapriksia
1-2 rkl punaviinietikkaa

Päälle ripoteltavaksi:
sormi- tai merisuolaa
tuoreita mintun ja basilikan lehtiä
parmesanjuustoa raastettavaksi

  1. Paahda pinjansiemenet pannulla kullanruskeiksi.
  2. Paista kesäkurpitsaviipaleet oliiviöljyssä noin 10-15 minuuttia, muutaman kertaa tänä aikana viipaleet kääntäen. Älä suolaa vielä!
  3. Sillä aikaa kun kesäkurpitsaviipaleet paistuvat, tee rouhea pesto:
    – silppua yrtit
    – leikkaa pinjansiemenet ja kaprikset pieniksi paloiksi
    – raasta tai purista valkosipulin kynnet
    – sekoita kaikki ainekset keskenään.
  4. Kun kesäkurpitsat ovat kullanruskeita, ripottele niiden päälle suolaa ja sekoita pesto kesäkurpitsojen joukkoon ja annostele lautaselle.
  5. Ripottele päälle tuoreita yrttejä ja parmesanraastetta.
  6. Pyyhi pannu (voidelluilla) leipäsiivuilla ja nauti paistettujen kesäkurpitsojen kanssa.

Vispilän_viemää_pesto_kesäkurpitsalle

Vispilän_viemää_paistetut_kesäkurpitsat_leipä

4 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.