Kiusausten kiusaus

on

Lupasin ulkomaalaisille ystävilleni suomalaista ruokaa, poroa. Lopulta vieraat poistuvat luotani porokiusauksen resepti ja puolukkahillopurkki mukanaan. Oli nimittäin kiusauksista parasta!

Suunnitelmissani oli valmistaa perinteistä poronkäristystä, mutta sitten satuin lukemaan Sanna Mansikkamäen ja Pia Inbergin Peruna – Parhaat reseptit -kirjaa. Porokiusaus kylmäsavuporolla, voimakkaalla sulatejuustolla ja rosmariinilla herätti mielenkiinnon – ja varsinkin kun kiusaus tarjottiin puolukkahillolla, joka keitettiin mm. katajanmarjojen ja rosmariinin kanssa. Ei muuta kuin puolukkahilloa keittämään ja porokiusausta testaamaan!

Poronkäristys ja sen kanssa tarjottava hillo hurmasivat vieraani. Hillopurkkikin tyhjeni yhdellä aterialla lähes täysin.

Mutta sitten tulikin hieman mutkia matkaan. Kirjassa nimittäin todettiin ensin, että ”kiusauksen kaverina tarjoillaan Artic Blue Ginillä maustettua puolukka-rosmariinihilloa”, mutta itse ohjeessa rosmariinista ei ollut tietoakaan. Päädyin lopulta soveltamaan; ohjeessa olevien katajanmarjojen lisäksi kattilaan sujahti tuoretta rosmariinia. Näiden jälkeen seos maistui oikein maittavalta – jopa siinä määrin, että totesin ettei sitä giniä välttämättä tarvitse kattilaan lorauttaa, ellei halua.

Mielestäni maailman paras
POROKIUSAUS

a’la Sanna Mansikkamäki

Annoksia: 6
Aika: 10 + 50-60 min.

1,2 kg perunaa tai 2 ps (á 500 g) peruna-sipulisekoitusta
1 ps (á 150 g) kylmäsavuporoa rouheena*
2 dl kermaa
2 dl maitoa
2 rkl sienijauhetta kuivatuista metsäsienistä, kuten tateista**
100g voimakasta sulatejuustoa***
1 tl suolaa****
Runsaasti mustapippuria myllystä*****
½ rkl tuoretta rosmariinia silputtuna

*Käytin Lapin lihan Kylmäsavustettu pororouhetta, jonka löysin kaupasta pekonipakkausten vierestä. Poron sijasta voisin kokeilla myös kylmäsavustettua riistarouheella.
**Ei välttämätöntä. Itse tein ilman, kun ei ollut kuivattuja sieniä käytettävissä.
***Käytin Valion laktoositonta Koskenlaskija® voimakas -juustoa.
****Koska juustossa ja pororouheessa on suolaa, suolan lisääminen ei ole välttämätöntä. Oma mielipiteeni: jos haluaa lisätä suolaa, ei ainakaan enempää kuin ½ tl.
*****Käytin noin 1 tl verran.

  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
  2. Voitele uunivuoka (noin 20 x 30 cm).
  3. Kuumenna maito-kermaseos kattilassa ja lisää pieneksi pilkottu juusto. Sekoita kunnes juusto on sulanut ja mausta suolalla, pippurilla ja rosmariinilla.
  4. Levitä puolet perunoista uunivuoan pohjalle, lisää päälle kylmäsavupororouhe ja sitten loput perunat. Kaada seos vuokaan.
  5. Paista uunin keskiosassa noin 50-60 minuuttia. Peitä leivinpaperilla, mikäli pinta alkaa tummua liikaa.
  6. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoamista.
  7. Tarjoa Gini-puolukkahillon kanssa.

GINI-PUOLUKKAHILLO

Sovellettu versio Sanna Metsämäen hillosta

300 g puolukoita
2 dl hillosokeria
3 katajanmarjaa
½ rkl hienoksi hienonnettua tuoretta rosmariinia
(½ dl giniä, esim. Artic Blue Gini)

  1. Keitä hillo edellisenä päivänä.
  2. Murskaa katajamarjat.
  3. Laita puolukat, katajanmarjat ja rosmariinit kattilaan sokerin kanssa. Murskaa hieman puolukoita.
  4. Keitä 20 minuuttia.
  5. Lisää gini ja sekoita.
  6. Purkita seos puhtaisiin purkkeihin.

6 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.