Nyt meni vispipuuro uusiksi!
Luin alkuviikosta artikkelin puolukoista. Laskin, että Suomen metsien puolukoista kerätään myyntiä ja kotipakastimia varten vain reilut 15 prosenttia. Mikä määrä puolukoita jääkään hyödyntämättä! Artikkelissa peräänkuulutettiinkin puolukan terveyshyötyjen tarkempaa tutkimista siinä kuin uusien tuotteiden kehittämistä ja parempaa markkinointia. Että jos siten saataisiin puolukan myynti (ulkomaille) nousuun.
No, josko aasialaisille tarjottaisiin tätä puolukoista keitettyä vispipuuroa, johon on lorautettu kookosmaitoa sekä lisätty tuoretta minttua? Luulisi maistuvan. Tai jos ei se, entäpä puolukan, kookosmaidon ja mintun siivittämä smoothie taikka pehmis? Suosittelen kokeilemaan, sillä tuo kolmikko on mitä parhain makuyhdistelmä.
Iki-ihana suomalainen perinneruoka uudistui kookosmaidolla ja mintulla.
Ja muuten, ihan vinkkinä mainittakoon, että kookosmaitoa voi pakastaa jääpalapusseissa. Pakkasesta on kätevä ottaa pala taikka kaksi esimerkiksi smoothieta maustamaan.
Mintun ja kookosmaidon maustama
VISPIPUURO (8:lle)
Keittäminen: 10 min
Jäähdytys: 2 x 30-40min.
5 ½ dl vettä
3 dl puolukoita
¼ tl suolaa
1 ½ dl sokeria*
1 dl mannasuurimoita
1 ½ dl kookosmaitoa
½ dl vahvan mintun lehtiä
*Makealle persommat: 2 dl
Päälle: kookoshiutaleita
- Laita vesi kattilaan kiehumaan.
- Soseuta puolukat sauvasekoittimella ja lisää kiehuvan veden joukkoon. Keitä parin minuutin ajan.
- Lisää suola, sokeri ja mannasuurimot. Anna puuron kiehua 8 minuuttia. Sekoita välillä pohjaa myöden.
- Puuron kiehuessa soseuta mintun lehdet kookosmaitoon sauvasekoittimella. Lisää seos puuron joukkoon ja sekoita. Anna porista pari minuuttia.
- Nosta kattila tiskialtaaseen, joka on täytetty mahdollisimman kylmällä vedellä. Anna jäähtyä noin puolentunnin ajan, välillä sekoittaen.
- Vatkaa jäähtynyt vispipuuro kuohkeaksi sähkövatkaimella.
- Kaada vispipuuro tarjoiluastiaan ja siirrä jääkaappiin jäähtymään, jotta puuro kiinteytyy.
- Tarjoile vispipuuro esimerkiksi kookoshiutaleilla koristeltuna.
2 Comments Lisää omasi