Kevättä odotellessa

on

Kun keittoon raastaa sitruunan kuorta, huomaa ajatusten siirtyvän kevääseen.

Totesin, että broilerista ja sitruunasta voisi tehdä jotain. Ja että keittoa tekisi mieli. Muutaman sopivan hakusanan takaa internetin reseptiaitasta – tässä tapauksessa A Spicy Perspective -blogista – löytyikin resepti, jota oli pakko testata.

Tämä kreikkalainen keitto on helppotekoinen ja valmistuu melkein käden käänteessä, alle puolentunnin. Ja sitruunankuori – oiva tapa saada ajatukset siirtymään kevääseen!

vispilanviemaa_sitruunakanakeitto2

Kreikkalaista keittoa kiinalaisista astioista – fuusiokattaus?

Kreikkalainen sitruuna-kanakeitto (4:lle)

Aika: noin 30 minuuttia

1 ½ rkl oliiviöljyä
1 sipuli hienonnettuna
3 valkosipulin kynttä hienonnettuna tai raastettuna
1 l kananlientä (2 kananliemikuutioita veteen tai valmista kananlientä)
2 dl vettä
1 (luomu) sitruunan kuori raastettuna
¼ – ½ chili hienonnettuna
400 g broileria pieneksi pilkottuna
2 (½) dl fregola sarda -helmipastaa tai (monivilja)riisiä*

Fregola sarda on esimerkiksi Israelissa käytettyä helmimäistä pastaa, jota ei myydä Suomessa vielä kovinkaan monessa kaupassa. Tähän keittoon sopii kuitenkin myös esimerkiksi moniviljariisi, jolloin jatka keittoaikaa kunnes riisi on kypsää.

Päälle:
½ dl ruohosipulisilppua
½ dl fetaa murennettuna

  1. Kuori sipulit ja hienonna pieneksi.
  2. Kuullota sipulia kattilan pohjalla öljyssä, lisää hienonnetut valkosipulit.
  3. Keitä (vedenkeittimessä) vesi kananlientä varten sipulien kuullottuessa kattilan pohjalla.
  4. Silppua chili ja pilko broileri pieniksi paloiksi.
  5. Lisää kananliemi, vesi, sitruunan kuori, chilisilppu ja broileripalat kattilaan. Annan porista noin viiden minuutin ajan.
  6. Lisää helmipastat (tai riisi) kattilaan ja jatka keittämistä, kunnes pasta (tai riisi) on kypsää.
  7. Tarjoa keitto silputun ruohonsipulin ja murennetun fetan kanssa.

vispilanviemaa_sitruunakanakeitto1

2 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.