Joulua kohti voi kulkea vaikka herkuttelemalla juureksilla, jotka ovat saaneet makunsa niin piparkakkumausteesta, inkivääristä kuin siirapista. Sopivat loistavasti lisukkeeksi (myös joulupöytään), mutta kyllä näitä napostelee sellaisenaankin.
JOULUISET UUNIJUUREKSET (4:lle)
Aika: noin 60 min.
Valitse mieleiset juurekset, esimerkiksi:
6 perunaa
4 porkkanaa*
1 palsternakka
2 punasipulia
*Itse käytin eri värisiä porkkanoita, joita löysin lähikaupastani (Vihannes Laitilan Porkkana värimix -pussi, 1 kg).
Mausteseos:
3 rkl siirappia tai hunajaa
2 rkl soijakastiketta
1 rkl tuoretta inkivääriä
¾ tl piparkakkumaustetta
¼ tl mustapippuria
½ tl rosmariinia tai 1-2 oksaa rosmariinia
(½ rkl sitruunamehua)
¼ tl suolaa
Koristele:
Tuoreita rosmariinin oksia
(Sormisuolaa)
- Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
- Pese, kuori ja pilko juurekset lohkoiksi. (Perunat voit jättää halutessasi kuorimatta.) Levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
- Tee mausteseos sekoittamalla kaikki aineet keskenään ja kaada juuresten päälle. Sekoita.
- Paista uunissa noin 40-50 minuuttia, muutaman kerran juureksia sekoittaen. Varmista juuresten kypsyys tikulla.
3 Comments Lisää omasi