Makeat ja suolaiset omenaherkut

Omena kierähtää ongelmitta niin makeisiin kuin suolaisiin herkkuihin. Esimerkiksi mitä olisi syksy ilman omenapaistosta! Mikäli haluat jotain vaihtelua pelkästään sokerilla ja kanelilla maustettuun omenapaistoksiin, tutustu kolmeen vaihtoehtoon, joissa makua antavat niin inkivääri, ruusuvesi kuin kookos. Oma suosikkini näistä on ruusuinen omenapaistos, jonka resepti on yli 200 vuoden takaa. Ja jos omenapaistosta sattuu jäämään tähteeksi, siitä…

Ateria säilykehedelmillä x 3

Hyödynnetään säilykehedelmiä rohkeasti myös ruoanlaitossa. Purkillinen säilykeaprikooseja, -persikoita tai -mandariineja tekevät ihmeitä kastikkeille. Säilykehedelmien käyttö yleistyi toisen maailmansodan molemmin puolin erityisesti Yhdysvalloissa. Ja jos ensin oli opastettu käyttämään säilykehedelmiä erilaisiin makeisiin herkkuihin, 1950-luvun myötä syntyi käsite aprikoosikana (Apricot Chicken). Eikä vain Yhdysvalloissa vaan myös Australiassa. Kummassakin maassa oli nimittäin lanseerattu kahden eri yrityksen toimesta Ranskalainen…

Kevyt musaka

Tuhdinpuoleinen musaka (moussaka) keveni, kun juustoinen valkokastike syntyi lähinnä raejuustosta. Suunnitelmissani oli tehdä kreikkalaisten perinteistä musakaa, mutta sitten huomasin jääkaapissa olevan raejuustorasian päiväyksen. Ei hävikkiä -ajatuksella päädyin muuttamaan suunnitelmani. Ruokaa tehdessä mietin lasagnen ja musakan eroja. Siinä missä lasagne on italialaisten herkku, musaka yhdistetään erityisesti kreikkalaisiin. Lasagnea ei olisi ilman pastaa, musakaa ei ilman munakoisoja…

Täytetyt munakoisot

Suunnitelmissa oli tehdä moussakaa, mutta aikataulujen mentyä uusiksi ruoka tuli saada lautaselle aiottua nopeammin. Mehevän laatikkoruoan sijasta syntyikin maukkaita täytettyjä munakoisoja. Ohjetta on helppo soveltaa. Tällä kertaa jauhelihakastikkeen sekaan upposi tomaattia, paprikaa ja kesäkurpitsaa, mutta joukkoon olisi voinut lisätä muitakin kasviksia. Käytä siis sitä, mitä sinulle maistuu ja mitä kaapista löytyy. Samaan aikaan kun munakoisot…

Lihapullat poikineen (x5)

Eilen (9.3.) vietettiin kansainvälistä lihapullapäivää. Vaan miksipä ei, sillä useista ruokakulttuureista löytyy oma versionsa. Tässä muutama esimerkki eri makumaailmoja edustavista lihapullista. Joidenkin mukaan lihapullat ovat turkkilainen keksintö. Lihapullistaan kuuluisat ruotsalaisetkin ovat myöntäneet, että lihapullat saapuivat Ruotsiin Turkista, kun kuningas Kaarle XII palasi sotaretkiltään lihapullaresepti mukanaan. Useampi vuosikymmen myöhemmin ohje lihapullista kermaisella kastikkeella julkaistiin Cajsa Wargin…

Helppo pestokala ja -kasvikset

Ateria, joka syntyy vaivatta arkikiireen keskellä ja maistuu myös viikonloppuna. Ei muuta kuin kasviksia, kalaa ja sitruunalla maustettua pestoa uunipellille ja hetken päästä lautaselle. Yksinkertaista ja helppoa. Voit kokeilla myös Kreikan innoittamaa uunikalaa ja kasviksia. PESTOKALA JA -KASVIKSET (3:lle) Aika: 30 min. 600-700 g kirjolohta1 munakoiso1 kesäkurpitsa1 rasia (250 g) kirsikkatomaatteja2 paprikaa(1 punasipuli)100-120 g pestoa¼…

Maukkaat nduja-lihapullat

Paahdetut paprikat, tuoreet yrtit ja muutama lusikallinen chilistä nduja-makkaratahnaa nostivat nämä lihapullat aivan omaan luokkaansa. Sopivat loistavasti vaikka uuden vuoden juhlinnan keskelle, ja maistuvat esimerkiksi paahdettujen ndujaa-perunoiden kanssa. Italialaisten chilistä makkaratahnaa, ndujaa, löytää hyvin varustelluista ruokakaupoista. Sillä maustaa kätevästi niin pizzoja, keittoja kuin patoja, kuten esimerkiksi superherkullisen kanapadan. NDUJAA-LIHAPULLAT Aika: 30 min. 400 g jauhelihaa1…

Joulumausteilla, kiitos

Joulun juhlapöydät notkuvat monenlaisista herkuista, mutta tätä appelsiinin, kurkuman ja muiden joulumausteiden maustamaa lohta nauttii mieluusti myös joulun jälkeen. Vaan mitä joulusta tuttuihin mausteisiin tulee, niillä on yllättävän pitkät perinteet. Esimerkiksi piparkakkujen historia kantaa keskiajalle. Ja onpa todisteita esimerkiksi siitä, kuinka vuonna 1757 Oulaisten kappalainen osti raahelaisen Sovion kauppahuoneesta muskottia, kanelia ja erilaisia pippureita. Kauppahuoneen…

Mutkan kautta paremmaksi

Nyt ei oiottu mutkia suoriksi, vaan koukattiin mutkan kautta. Slaavialaishenkinen kanakastike muuttui padaksi, joka koukkasi hellalla hautuessaan Italiaan ja sieltä aina Espanjaan saakka. Lopulta kauhoimme lautasille jotain alkuperäistä suunnitelmaani paljon parempaa. Suunnitelmat menivät uusiksi, kun ruokavieraat ilmoittivat, etteivät millään ennätä ajallaan perille. Juuri pilkkomiani perunoita ei kannattanut paahtaa uunissa, sillä ne eivät olisi olleet parhaimmillaan…

Maukas spagettivuoka

Koulusta tuttu spagettivuoka uudistui, kun osa spagetista vaihtui kesäkurpitsaspagettiin. Lisämakua saatiin niin tuoreista kuin aurinkokuivatetuista tomaateista sekä oliiveista. Perinteisen jauhelihan voi korvata helposti esimerkiksi vegejauhiksella. Spagetti ja kesäkurpitsaspagetti kietoutuvat toisiinsa. Kurkkasin vuonna 2017 julkaisemani spagettivuoan ohjetta. Tässä yhteydessä olin kirjoittanut myös helsinkiläisten lasten vuoden 2015 suosikkikouluruoista. Oli pakko selvittää mitkä ruoat lukeutuvat suosikkien joukkoon tätä…