Mutkan kautta paremmaksi

on

Nyt ei oiottu mutkia suoriksi, vaan koukattiin mutkan kautta. Slaavialaishenkinen kanakastike muuttui padaksi, joka koukkasi hellalla hautuessaan Italiaan ja sieltä aina Espanjaan saakka. Lopulta kauhoimme lautasille jotain alkuperäistä suunnitelmaani paljon parempaa.

Suunnitelmat menivät uusiksi, kun ruokavieraat ilmoittivat, etteivät millään ennätä ajallaan perille. Juuri pilkkomiani perunoita ei kannattanut paahtaa uunissa, sillä ne eivät olisi olleet parhaimmillaan vieraiden saapuessa. Ei nimittäin ollut täyttä varmuutta, mihin aikaan ruokaa syötäisiin. Päädyinkin muokkaamaan kastikkeesta padan, jossa juuri lohkomani perunat saisivat kypsyä rauhassa.

Onneksi olin tekemässä slaavialaishenkistä kastiketta smetanalla, sillä se on hapankermoista se, joka sietää padassa hauduttamista. Olin nimittäin juuri kaatanut smetanan broilerin sekaan, kun sain kuulla, että vieraani myöhästyisivät. Ei muuta kuin lisäämään nestettä, jotta kastike muuttuisi padaksi. Veden ja kaapista löytyneen pastakastikkeen perään lisäsin makua syventämään muun muassa italialaista nduja-makkaratahnaa ja espanjalaista savustettua paprikajauhetta.

Nduja on löytänyt viimeisten parin vuoden aikana tiensä useamman hyvin varustellun ruokakaupan hyllylle. Siinä missä monet levittävät chilistä makkaratahnaa suoraan pizzan päälle, voi tahnaa lisätä esimerkiksi pastakastikkeisiin, keittoihin ja patoihin.

Savustettua paprikajauhetta huomaan käyttäväni erityisesti talvisin, sillä se antaa ruokaan mukavasti syvyyttä ja maanläheistä aromia. Jauheella on tullut maustettua niin uunissa paahdettuja juureksia siinä missä vaikkapa makkarakeittoa ja bolognesekastiketta.

MUTKAN KAUTTA KOUKATEN -KANAPATA (6–8:lle)

Aika: 30–45 min.

Ruskista
600 g esimerkiksi marinoitua broilerin paistileikettä
2 rkl öljyä

Liemi ja perunat
1 ½ dl vettä
1 prk (400 g) pastakastiketta
1 prk (120 g) smetanaa
3 rkl tomaattipyreetä
2 rkl ndujaa
(2 valkosipulin kynttä hienonnettuna)
2–3 laakerinlehteä
½ tl chilirouhetta
½ tl savustettua paprikajauhetta
½ – 1 tl mustapippurirouhetta
500–600 g kiinteitä perunoita

Viimeiset 5-10 minuuttia
150 g purjoa
3 paprikaa
2–3 dl kirsikkatomaatteja

Viimeistele halutessasi vielä pienellä tilkalla (½ – 1 tl) sitruunamehua

Tein koko aterian hellalla yhdessä padassa. Voit myös käyttää kattilaa.

  1. Ota marinoidut broilerin paistileikkeet huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen kypsentämistä.
  2. Kuori ja pilko perunat.
  3. Ruskista paistileikkeet öljyssä.
  4. Lisää pataan kaikki liemiainekset ja kuumenna porisevan kuumaksi.
  5. Lisää perunalohkot pataan ja anna padan hautua hiljaisella lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia.
  6. Huuhtele purjo, paprikat ja kirsikkatomaatit. Leikkaa purjo ja paprika suikaleiksi. Sekoita nämä lopuksi pataan ja anna padan tekeytyä kannen alla vielä noin 5–10 minuuttia.
  7. Tarjoa sellaisenaan tai esimerkiksi tuoreen leivän kanssa.

VINKKI: Pata paranee uudelleen lämmitettäessä, joten voit halutessasi valmistaa ruoan edellisenä päivänä ja lämmittää ennen tarjolle laittamista.

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.