Kätevät kesäkurpitsapalat

Leivo salaatin seuraksi, brunssipöytään tai vaikka kesäretkille evääksi mehukkaita ja maukkaita kesäkurpitsaruutuja. Kautta aikojen taikinaan on upotettu niin lihaa kuin kasviksia, jolloin leipomuksiin on saatu enemmän ruokaisuutta – ja leipomukset esimerkiksi käteviksi matkaeväiksi. Australialaisten kesäkurpitsapalat (Zucchini slice) ovat tästä hyvä esimerkki. Kyseessä kun on leivonnainen, joka on helppo tehdä, kätevä ottaa evääksi ja maistuu mehukkaan herkulliselta niin…

Ei pannukakku vaan kakkupannari

Nyt ei tullut lässähtänyttä pannukakkua, vaan herkullista kolmen kerroksen kakkupannaria! Luin jokin aika sitten Glorian Ruoka & Viini -lehdestä (1/2016) kolmen kerroksen kakkupannarista – tuosta ranskalaisten leivoksesta, jossa yhdestä taikinasta syntyy kolme kerrosta: pannukakusta tuttu pohja, pehmeän kreemimäinen välikerros ja lopuksi vielä kuohkea sokerikakkupinta. Kuulosti niin mielenkiintoiselta, että päätin vielä joskus testata. – Kun kuvassa…

Pääsiäismarengit

Ystävänpäiväksi tein marenkeja, jotka muistuttivat Marianne -makeisia. Pääsiäisen kahvipöytää varten muokkasin samaisen reseptin pääsiäiseen sopivaksi sitruunalla. Niin helppoa! Haastavinta on malttaa odottaa, että marengit kypsyvät uunissa. Raastetut sitruunankuoret marenkivaahdon joukkoon! Levitä marenkivaahto isossa kulhossa laakealle alalle, jotta saat elintarvikevärin ja sulan suklaan sekoitettua joukkoon marmorimaisesti, kynällä väriä ja suklaata varovasti puolelta toiselle vetäen. Lusikoi seosta…

Ystävänpäivän marengit

Kuin Marianne-karkkia, mutta marenkia. Jos makeisista tulisi valita suosikki, valitsisin todennäköisimmin täyteläisen raikkaan ja punavalkoiseen kääreeseen kätkeytyneen Mariannen. Sitä on tullut vuosien saatossa lähetettyä myös kolmelle eri mantereelle – missä milloinkin Mariannea rakastavat sukulaiseni ovat kulloinkin majaansa pitäneet. Ystävänpäivän kunniaksi päätin testata, kuinka Mariannesta tutut piparminttu ja suklaa toimisivat marengissa. Ja toimivathan ne! Nämä viedään…

Auringon pilkahdus

Tänä jouluna jälkiruokapöytään katettiin minipavlovat, joissa appelsiinikastike ja -suklaa raikastivat makunystyröitä kinkun ja tuttujen joululaatikoiden jälkeen. Vaan tätä ihanuutta voi nauttia muulloinkin kuin jouluna – vaikka pääsiäisenä ja leivosmaisten minipavlovien sijaan kakuksi leivottuna. Kasaamisessa ei nokka kauaa tuhise, ja sitä ennen marengit ja appelsiinikastikkeen voi tehdä valmiiksi päivää, paria etukäteen. Sitten ei kuin kermaa vatkaamaan…

Omenaherkkujen aika

Syksyä ei ole ilman omenapiirakkaa taikka -kakkua! Tällä kertaa omenainen herkku syntyi muokkaamalla tuttuja, vanhoja reseptejä. Vuosia sitten sain helpoimmasta helpoimman omenapiirakan ohjeen. Viime syksynä muokkasin ohjeesta appelsiinin avulla astetta raikkaamman version. Nyt samainen piirakkaohje kääntyi kakuksi, sellaiseksi johon ripotellaan kaura-toskaomenoista tuttua kuorrutetta päälle. Ja kun päälle kaataa vaniljakastiketta, tarvinneeko erikseen kertoa että hyvää on….

Hurmaava laventelikeksi

Hienostunut, mutta ah’ niin herkullinen valkosuklaalla kyyditetty laventelikeksi sopii täydellisesti kesän juhlistamiseen. Laventelin tuoksu hurmasi jo itsessään niin, että huomasin haaveilevani vanhasta ja rehevästä puutarhasta. Sellaisesta, jonne haluaa kesähelteellä vilvoittumaan isojen puiden alle. Sinne kattaisin ystävättärille, tai vaikkapa suvun naisille, kesäisen iltapäivän herkkuhetken posliinikuppeineen. Kuppeihin kaataisin haudutettua teetä ja hieman jäähtyneen laventelikeksin kyytipojaksi tarjoaisin vaniljajäätelöä. No, puutarhaa minulla…

Kesän kakkukesteihin

Äitienpäivän kakkukesteihin syntyi kakku, johon sai sopivasti upotettua pakkaseen jääneitä mustaherukoita siinä kuin kaapin perälle unohtuneet keksit. Ja siis todettakoon heti alkuun, ettei mustikkakeitosta ole kiilteeksi. Antaa väriä, mutta ei makua. Tuli se siis tässä yhteydessä testattua, ja saman tein pudotettua reseptistä pois – samaan aikaan kun kaivoin pakkasesta mustaherukat esille. Ja jo alkoi lyyti…

Meksikolaisten limepiiras

Mikä ihana tuttavuus! Helppo tehdä, pakkasessa säilytettävä – eikä juhlijoille riitä vain pala, sillä limetin raikastama piiras on viedä kielen. Äitienpäiväksi leivoin kaksi kakkua, joista meksikolaiseen limepiiraaseen tutustuin jokin aika sitten. Onneksi, sillä nyt tarjotun herkun suosio oli taattu. Ja kuinka helppoa! Ei muuta kuin vatkaa maitotiivisteet ja limetin mehu sekaisin, ja sitten seos keksien kanssa vuorotellen…

Laskiaispullat uusiksi?

Viime vuonna totesin mustaherukkahillon ja limenkuorella maustetun kermavaahdon (ja jopa turkkilaisen jogurtin) toimivan oivana vaihtoehtona laskiaispullan perinteisille täytteille. Tänä vuonna maustoin mansikkahillon mintulla ja korvasin mantelimassan pistaasitahnalla – että oli hyvää! Mutta en ole kokeilujeni kanssa yksin, sillä yksi jos toinenkin on antanut vaihtelun virkistää. Laskiaispullan voi tosiaan täyttää kermavaahdon lisäksi muillakin kuin mansikkahillolla ja…