Kesän illanistujaisiin

on

Kesä on raikkaiden salaattien aikaa, mutta kun vettä vihmoo ja elohopea pysyttelee kaukana hellelukemista, alkaa tehdä jotain lämmintä mieli.

Nektariini, minttu ja mozzarella saivatkin salaatin sijasta hypätä pizzaan.

vispilanviemaa_nektaripizza

Nyt syntyneessä pizzasta makeus ja suolaisuus yhdistyvät – oivallinen pala purtavaksi esimerkiksi illanvietoissa.

vispilanviemaa_nektaripizza2

NEKTARIPIZZA

Kaksi ohutta pizzaa, kahdella pellillä paistettavaksi

1 ½ dl vettä
20 g hiivaa
½ tl suolaa
2 rkl öljyä
3 ½ dl vehnäjauhoja

Pinnalle:
+/- 200 g mozzarella- tai ricottajuustoa*
+/-150 g vuohen-tai sinihomejuustoa*
4-5 nektariinia ohuina siivuina
(1 punasipuli ohuina siivuina)
Pala parmesan-juustoa ohuina lastuina

*Valitse itselle mieluisimmat juustot niin, että joukossa on myös jotain voimakkaampaa ja suolaisempaa kuin mozzarellaa tai ricottaa.

Paiston jälkeen:
Kourallinen tuoreita mintun lehtiä
Balsamikokastiketta

  1. Tee pizzataikina: Sekoita haalea vesi ja hiiva keskenään kulhossa. Lisää suola, öljy ja jauhot. Alusta taikina ja jaa kahdelle pellille, jotka olet suojannut leivinpaperilla. Kauli taikina ohuiksi ja kohota hetki.
  2. Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen.
  3. Murenna juustot taikinan päälle ja levitä ohuet nektari- (ja punasipuli)siivut päälle. Vuole vielä parmesaanista ohuita lastuja nektarien päälle.
  4. Paista uuniin keskitasolla noin 10 minuutin ajan tai kunnes pizza on kullanruskea.
  5. Ripottele tuoreita mintunlehtiä sekä pirskota balsamikokastiketta pizzan päälle.
  6. Tarjoa heti.

3 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.