Rosmariini ja sitruuna maustoivat tänä vuonna pääsiäisvieraille tarjottua ateriaa.
Rosmariiniperunat paahtuivat uunissa rapeiksi. Broileri ruskistettiin rosmariinivoissa ja kypsennettiin mureaksi kastikkeessa, johon lisättiin rosmariinin seuraksi muun muassa sitruunaa.
ROSMARIINI-SITRUUNA-BROILERI (4:lle)
Aika: 30-40 min.
4 broilerin rintapalaa
suolaa, pippuria
½ – 1 rkl (tuoretta) rosmariinia*
2 rkl voita
1 sitruunan mehu
1 rkl hunajaa
2 laakerinlehteä
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1-2 salottisipulia silppuna
2 ½ dl kermaa
(1 tl soijaa)
*Tuoretta rosmariinia käyttämällä mausta tulee voimakkaampi. Pehmeämmän aromin (ja näin enemmän lasten makuun sopivan) saat käyttämällä kuivattua rosmariinia.
- Ota broilerin palat jääkaapista huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen paistamista.
- Hienonna rosmariini morttelissa.
- Kuumenna voi ja öljy paistokasarissa, lisää rosmariini.
- Ruskista broileripalat kummaltakin puolelta kullanruskeiksi.
- Lisää sitruunan mehu, hunaja, laakerinlehti ja sipulit. Laske lämpö miedolle ja laita kansi päälle. Anna porista vajaat 10 minuuttia.
- Lisää kerma ja sekoita. Anna seoksen lämmetä hetki.
- Tarkista maku. Voit halutessasi lisätä varovasti soijaa.
- Tarjoa rosmariiniperunoiden ja raikkaan vihersalaatin kanssa.
ROSMARIINIPERUNAT (4:lle)
Aika: 35-45 min.
8 perunaa
2 ½ rkl öljyä
2 tl (tuoretta) rosmariinia (silputtuna)
1 tl suolaa
mustapippuria
- Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
- Pese perunat ja leikkaa lohkoiksi.
- Levitä perunalohkot uunivuoalle ja ripottele päälle öljy, rosmariini sekä suola ja mustapippuri. Sekoita.
- Paista uunin keskiosassa noin 30-40 minuuttia, kunnes ovat kypsyneet. Paistoaika riippuu uunista ja perunalohkojen koosta.
5 Comments Lisää omasi