Kuinka monet kerrat olenkaan nauttinut raparperia jälkiruuaksi – tietämättä, että itse asiassa syön vihannesta.
Aikaisemmin yhdistin raparperin lähinnä raparperipiirakkaan ja -kiisseliin, mutta sittemmin raparperia on tullut testattua eri yhteyksissä. Esimerkiksi tänään raparperikuutiot tuli heitettyä niin kalojen kuin perunoiden seuraksi. Eikä muuten jää viimeiseksi kerraksi, sen verran mukavasti raparperi rouskui kalan seassa. Ja raparperin, inkiväärin, chilin ja ruohosipulin yhdistelmä on mitä mainioin, raikas makukimara. Eivätkä raparperivoissa pyörähtäneet rucolaperunatkaan olleet hullumpia nekään.
RAPARPERIN KRUUNAAMA LOHI (4:lle)
800 g (kirjo)lohifileetä
1 tl suolaa
2 dl raparperinpaloja
2 tl raastettua tuoretta inkivääriä
½ chili
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl soijakastiketta
Pinnalle: ruohosipulia
- Laita (kirjo)lohifilee kokonaisena uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Sirottele pinnalle suolaa.
- Sekoita raparperikuutiot, chilisilppu, inkivääriraaste, hunaja ja soija keskenään. Ja levitä seos kalan päälle.
- Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
- Sirottele pinnalle hienonnettua ruohosipulia.
RAPARPERIN SÄVYTTÄMÄT RUCOLAPERUNAT (4:lle)
800 g perunoita, eli noin 2-3 perunaa syöjää kohti
(1 tl seesaminsiemeniä)
4 rkl voita tai hyvää oliiviöljyä
4 rkl raparperikuutioita
Ripaus mustapippurirouhetta
Ripaus suolaa
1 ruukullinen rucolaa
- Keitä perunat (ja kuori perunat, mikäli haluat).
- Paahda seesaminsiemeniä kattilan pohjalla pieni hetki, tämän jälkeen rasvan ja pienet raparperikuutiot joukkoon lisäten. Anna tekeytyä hetki, kunnes raparperipalat ovat hajonneet. Mausta seos ripauksella mustapippurirouhetta.
- Riko hieman vasta keitettyjä perunoita ja sekoita joukkoon keitetty seos sekä rucola rouheasti revittynä.
5 Comments Lisää omasi