Pannarikakkua pöytään

on

Ihanaa kesää kaikille! Kesä(loma)päiviä voi juhlistaa esimerkiksi tällä superhelpolla ja herkullisella pannarikakulla, jossa maistuvat niin marjat kuin sitruunan raikkaus.

Luin jokin aika sitten Glorian Ruoka & Viini -lehdestä (4/2018) pannarikakuista ja siitähän se ajatus sitten lähti. Lehdessä oli siis suolaisia pannareita; vegepannari porkkana-linssitahnalla, pinaatti-fetapannari minttu tsatsikilla sekä peruna-lohipannari, joka näkyy löytyvän myös Soppa365:n verkkosivuilta.

Mutta nyt halusin makean pannarikakun. En siis noudattanut lehden ohjeita, vaan kaivoin esiin vanhan tutun ohjeen rahkaisesta pannukakusta. Siis sellaisesta, joka täyttää vatsaa mukavasti ja toimii esimerkiksi aamupalana.

Terveellisemmän version pannarikakusta saat, kun valitset sokeripitoisen hillon sijasta itsetehdyn mansikkasoseen ja mascarponen sijasta turkkilaisen jogurtin, josta olet valuttanut ylimääräiset nesteet pois.

Ja päälle runsaasti marjoja! Kuvassa on siis pannarikakku ennen kuin kaikki marjat oli ripoteltu päälle.

KESÄINEN PANNARIKAKKU (4-6:lle)

Aika: 1 h

Pohja:
2 kananmunaa
½ prk maitorahkaa
3 ½ dl maitoa
2 dl vehnäjauhoa
¼ tl suolaa
¼ dl sokeria
¼ tl vaniljaa (tai ½ tl vaniljasokeria)
¼ dl juoksevaa rasvaa

Voit leipoa pohjan myös edellisenä päivänä!

Täyte:
1 ½ – 2 dl mansikkahilloa tai -sosetta
3-4 dl mascarponejuustoa, kermavaahtoa tai turkkilaista jogurttia*
2 rkl sokeria (maun mukaan)
½ sitruunankuorta raastettuna *

Voit käyttää täyteläisempää mascarponejuustoa (38 %), kuohkeampaa kermavaahtoa (35 %) tai kevyempää turkkilaista jogurttia (10 %) makusi mukaan. Suluissa olevat luvut viittaavat tuotteen rasvapitoisuuteen.

Koristeet:
1 rasia mansikoita
1 rasia (pensas)mustikoita
1-2 rkl tuoreen mintun tai sitruunamelissan lehtiä

  1. Leivo pohja: Riko munat kulhoon ja lisää maitorahka ja maito. Vatkaa vispilällä sekaisin muutaman sekunnin ajan.
  2. Vatkaa joukkoon myös jauhot, suola, sokeri, vanilja ja rasva. Taikina on tässä vaiheessa hieman vaahtomaista.
  3. Anna taikinan seistä noin 20-30 minuuttia, jotta jauhot turpoavat.
  4. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
  5. Voitele uuni- tai piirakkavuoka.
  6. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskiosassa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on saanut kullanruskean värin.
  7. Anna pannarin jäähtyä rauhassa.
  8. Tee täyte: Sekoita mascarponejuuston (kermavaahdon tai turkkilaisen jogurtin) sekaan sokeria sekä huolellisesti pestyn sitruunan kuorta. Tarkista maku.
  9. Huuhtele marjat ja levitä esimerkiksi talouspaperin päälle kuivumaan. Pilko mansikat sopivan kokoisiksi paloiksi.
  10. Levitä hyvin jäähtyneelle pannukakulle hilloa, tämän jälkeen mascarponeseosta. Lisää lopuksi marjat ja mintun tai sitruunamelissan lehdet.

PS: Kaksinkertaisena saat uunipellillisen!

 

3 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.