Koronaepidempia muutti monen perheen arjen kertaheitolla; etätyön ohessa tulee huolehtia myös perheen ruokahuollosta. Pasta ja pikaisesti pyöräytettävä kastike pelastavat, kun nälkä jo kurnii. Tässä muutama vaihtoehto:
Maukas yrttinen raakamakkarapasta valmistuu jokseenkin samassa ajassa kuin pasta kiehuu kattilassa.
Sitruunainen pesto-kanapasta maistuu avokadon ja rukolan kanssa.
Todellista hätävararuokaa: tomaatti-pinaattipasta syntyy pakastepinaatista ja tomaattimurskasta.
Sitruuna-pinaattipasta sopii loistavasti esimerkiksi kalapuikkojen kaveriksi.
Kana-kasvispasta pekonilla valmistuu nopeimmillaan vartissa, mutta hötkyilemättä puolessa tunnissa.
Tämä pinaatti-broileripasta saa makunsa mm. chilirouheesta, aurinkokuivatetuista tomaateista sekä tuorejuustosta.
Chilistä potkua saava Pasta arrabbiata syntyy 10-15 minuutissa, riippuen siitä käytätkö valmista kastiketta vai et.