Herkkupasta ja muut 8 kesäkurpitsaohjetta

on

Hurmaava kesäkurpitsapasta, jota minttu-mantelipesto maustaa.

Ja jos kesäkurpitsoja on enemmänkin käsillä, tarkista kesäkurpitsaiset suosikkireseptini aina makeaa blownieta myöden.

Mutta tähän väliin kesäkurpitsaohje, jonka äärelle päädyin kotona kesäkurpitsoita ja rehottavaa minttupuskaa aikani tuijotettuani.

Mietin ensin, että jos tekisi mintulla maustettuja kesäkurpitsafrittereitä. Harkitsin myös risottoa. Mutta koska nälkä kurni, enkä jaksanut lähteä ruokakauppaan, päädyin pastaan, johon ainekset löytyisivät kotoa.

Idea oli jo muotoutumassa, mutta päätin vielä googlata pikaisesti. Ja se oli sitten siinä, Rachael Rayn kesäkurpitsapasta, johon tehdään pestokastike mintusta ja manteleista. Hieman päädyin ohjetta muokkaamaan, eli käytin esimerkiksi aavistuksen vähemmän öljyä ja keitinvettä, mutta muutoin mentiin alkuperäisen ohjeen mukaan.

Ja siis minttupesto! Mieleen muistui vuosia sitten tekemäni makea minttupesto, joka ei kauaa ehtinyt purkissa vanheta! Ihanaa esimerkiksi aamupalajogurtin kanssa.

Rachel Rayn
KESÄKURPITSA-PASTA MINTTU-MANTELIPESTOLLA (4:lle)

Aika: 30 min.

Minttu-mantelipesto
½ dl (paahdettuja) manteleita
2 dl tuoretta minttua
2 dl (sileää) persiljaa
1 sitruunan mehu
1 iso valkosipulin kynsi
½ (-¾) dl oliiviöljyä
1 dl Pecorino-juustoa hienona raasteena
suolaa, mustapippurirouhetta

Kesäkurpitsa-pasta
400 (- 450) g pastaa (suolaa keitinveteen ja 1 dl keitinvettä pestoon sekaan)
2 rkl oliiviöljyä
300 – 350 g kesäkurpitsaa (pieniä, jos mahdollista)
1 iso salottisipuli
1 chili
2-3 valkosipulin kynttä

  1. Huuhtele kesäkurpitsat ja kuori sipulit.
  2. Leikkaa kesäkurpitsat ohuiksi siivuiksi. Leikkaa siivut halutessasi vielä kahteen tai neljään osaan. Silppua sipulit ja chilit pieniksi.
  3. Laita iso kattilallinen vettä kiehumaan pastaa varten. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Huomio: Älä heitä kaikkea keitinvettä pois, tarvitset 1 dl peston sekaan!
  4. Mittaa mantelit, yrtit, sitruunamehu ja valkosipulit ja aja sileäksi esimerkiksi sauvavatkaimella. Lisää öljyä norona samalla sekoittaen. Mausta ja tarkista maku. Lisää vielä juusto ja sekoita huolellisesti.
  5. Kuumenna iso paistinpannu. Lisää oliiviöljy ja sekoita joukkoon kesäkurpitsat ja anna saada väriä noin 5 minuutin ajan. Lisää silputut salottisipulit, valkosipulit ja chili. Sekoita Lisää vielä suola ja pippuri. Sekoita ja tarkista maku.
  6. Sekoita 1 dl keitinvettä peston joukkoon. Sekoita sitten pesto, pasta ja pannulla kypsynyt kesäkurpitsaseos.

Mutta ne kesäkurpitsareseptit!

Kesäkurpitsa taipuu moneksi, makeasta suolaiseksi. Tässä suosikkini.

Ja jos vaikka aloitetaan makeista. Yksi suosikeistani on Pina Colada -hillo. Niin ja sitten on ne astetta terveellisimmät browniesit.

Sitten on tietysti ne suolaiset leivonnaiset, kuten nopeasti valmistuvat minipizzat, mehevät sämpylät ja kesäkurpitsaruudut, jotka maistuvat niin lämpimänä kuin kylmänä.

Ruokapöytään ovat asettuneet niin aromaattinen kesäkurpitsapasta, mehevä bolognan pata kuin paistetut kesäkurpitsapalat.

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.