Arjen pelastaja

on

Kuinka mukavaa onkaan edetä rauhassa, nauttia matkasta kaikilla aisteilla. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista. Joskus on vain painettava nasta lautaan, jotta on ajoissa perillä. Onkin hyvä, jos perille löytää vaihtoehtoisia reittejä pitkin. Se pätee myös tässä kana-juureskeitossa, joka saa oman osansa syksyn omenasadosta.

Ensimmäiseksi se äkkiä perille -versio. Jokseenkin noin kymmenessä minuutissa valmis keitto on pelastanut arjen keskellä useampaan otteeseen. Jo senkin takia, että ohjeen muistaa ruokakaupassa ilman ostoslistaa: yksi rasia hunajamarinoituja broilerin suikaleita ja kaksi pussia kasvissuikaleita. Kotona kun on (lähes) poikkeuksetta niin kanaliemikuutioita kuin currytahnaa. Superhelppoa.

Ainoa miinus tuossa äkkiä perille -versiossa on nuo hunajamarinoidut broilerinsuikaleet, joita olen käyttänyt oikeastaan vain tähän keittoon. Mieluimmin ilman valmiita marinadeja, kiitos. Siksi syntyikin pieni mutka matkaan: marinoidaan broileri itse ja odotetaan puolesta tunnista tuntiin. Marinoitumisen aikana ennättää myös hyvin pestä, kuoria ja pilkkoa (syksyn sesonki)juurekset.

Omenainen kana-kasviskeitto

Äkkiä perille -tyyppinen
KANA-JUURESKEITTO (OMENALLA) (4:lle)

Aika: Alle 15 min.

300-350 g hunajamarinoituja broilerisuikaleita
1 litra kanalientä (2 x kanaliemikuutio)
2 pss (2 x 250 g) kasvissuikaleet (pakaste)
2 rkl currytahnaa
(1 keskikokoinen omena)

  1. Jos mahdollista, keitä vesi vedenkeittimessä.
  2. Lisää keitetty vesi ja kanaliemikuutiot kattilaan.
  3. Lisää broilerinsuikaleet kiehuvaan liemeen.
  4. Kun broilerinsuikaleet ovat kypsyneet, lisää kasvissuikaleet. Keitä kunnes ovat napakan kypsät. Ota kattila pois levyltä.
  5. Kuori ja pilko omena ja lisää keittoon (halutessasi).
  6. Anna keiton tasaantua hetki ja tarjoile esimerkiksi sämpylöiden kanssa.

Vinkki: Esimerkiksi kesäkurpitsasämpylät maistuvat tämän keiton kanssa – ja ovat meheviä leivontaa seuraavana päivänäkin.

OMENAINEN KANA-JUURESKEITTO (4:lle)

Aika: (+) 30-60 min. marinointiajasta riippuen

300-350 g broilerin rintafileetä tai -suikaleita
1 dl omenasosetta
2 rkl currytahnaa
2 rkl omenaviinietikkaa
1 l kanalientä (2 x kanaliemikuutiota)
2 perunaa*
2 porkkanaa*
1 palsternakka*
½ juuriselleri*
½ purjo*
1 keskikokoinen omena

*Halutessasi voit käyttää kaupan kasvissuikaleita (2 x 250 g)

  1. Tee marinadi sekoittamalla omenasose, currytahna ja omenaviinietikka. Lisää broileripalat ja anna maustua jääkaapissa vähintään puolentunnin ajan.
  2. Jos et käytä pakasteita, huuhtele, kuori ja pilko noin puolta kiloa vastaava määrä juureksia.
  3. Jos mahdollista, keitä vesi vedenkeittimessä.
  4. Lisää keitetty vesi ja kanaliemikuutiot kattilaan.
  5. Lisää broilerinsuikaleet kiehuvaan liemeen.
  6. Kun broilerinsuikaleet ovat kypsyneet, lisää juurekset. Keitä kunnes ovat napakan kypsät. Ota kattila pois levyltä.
  7. Kuori ja pilko omena. Lisää keittoon.
  8. Anna keiton tasaantua hetki ja tarjoile esimerkiksi sämpylöiden kanssa.

2 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.