Jouluruokaa tarjoo kunnon väki… ja päälle jälkkäriä.
Huomaan jouluaaton lähestymisen siitä, että päässä alkaa pyöriä kysymys siitä, mitä tällä kertaa tekisi jälkiruoaksi. Vaihtoehtoja on ollut useita, kuten esimerkiksi seuraavat:


Superhelppo joulurahka maustetaan luumumarmeladin lisäksi Marianne Crunchilla. Ihanan täyteläinen ja silti raikas. Jälkiruoka, johon palaan kerta toisensa jälkeen. Lukeutuu myös tämän blogin ehdottomiin suosikkeihin, mitä on blogin tilastoja uskominen. Vaan kauaa ei nokka tuhise pehmeän kuohkeaa kanelista mustikkavaahtoa tehdessä.


Pannacottaa on yllättävän helppo tehdä. Vadelmapannacotta saa suklaisen sydämen ja valkosuklaapannacotta glögillä maustetun marjaseoksen kruunukseen.


Paras minttusuklaamousse ikinä syntyy muun muassa sulatetusta suklaasta, kerma- ja valkuaisvaahdosta sekä tuoreista mintun lehdistä. Päälle murskatut piparminttumakeiset virittävät mukavasti joulun tunnelmaan. Samaiset makeiset toimivat myös piparminttu-suklaa-triflessä, joka syntyy vaikka valmiista suklaamuffineista ja kermavaahdosta- tai vaniljajäätelöstä tuunatulla piparminttu-suklaa-(pipari)jäätelössä, joka toimii loistavasti myös joulun rääppiäisissä. Samassa hengessä vanilijajäätelöön uppoavat myös jouluiset taatelit ja pähkinät.


Ja kun kaipaa jotain terveellisempää, ei muuta kuin tekemään jouluista hedelmäsalaattia.
