Rosollille kilpailija

on

Vähän kuin rosollia, mutta ei kuitenkaan. Jotain raikasta ja rapsakkaa – ja ainakin omasta mielestäni parempaa kuin perinteinen rosolli.

Törmäsin aikanaan tähän lisukesalaattiin Ottolenghin verkkosivuilla enkä voinut olla kokeilematta. Onneksi kokeilin.

Jujuna on viipaloida ainekset mahdollisimman ohuiksi ja lisätä joukkoon tuoretta korianteria sekä yksinkertainen kastike.

Välillä olen leikannut ainekset veitsellä ohuiksi siivuiksi, nyt tempaisin mandolinin esille ja vetelin ohuita suikaleita. Ja raasteeksi, miksipä ei.

vispilanviemaa_rosollinkilpailija

KYSSÄKAALI-OMENA-PUNAJUURI-SALAATTI (4:lle lisukkeeksi)

2 isoa kyssäkaalia
3 omenaa
2 keskikokoista punajuurta
tuuhea ruukku tuoretta korianteria (säästä osa koristeluun)

Kastike:
½ dl valkoviinietikkaa
½ dl oliiviöljyä
(1 valkosipulin kynsi raastettuna tai puristettuna)
ripaus suolaa ja pippuria

  1. Kuori kyssäkaalit, omenat ja punajuuret.
  2. Leikkaa ohuiksi siivuiksi tai suikaleiksi esimerkiksi joko veitsellä tai mandoliinilla.
  3. Sekoita kastikkeen ainekset isossa kulhossa.
  4. Sekoita kaikki ainekset keskenään isossa kulhossa.
  5. Anna maustua jääkaapissa hetki ennen tarjoilua ja koristele tuoreella korianterilla.

 

Raaka punajuuri jakaa mielipiteitä. Siinä missä toisaalla punajuurta suositellaan syömään raakana, jotta siitä ei katoaisi jopa yli 30 prosenttia punajuuren sisältämistä folaateista, toisaalla Evira ohjeistaa syömään punajuurta vain kypsennettynä mahdollisten lievien ruokamyrkytysoireiden välttämiseksi. Itselleni raa’an punajuuren nauttiminen lisukesalaatissa ei ole aiheuttanut ongelmia.

 

 

 

8 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.