Suunnitelmissa oli tehdä perinteinen karjalanpaisti, mutta päädyinkin kauhomaan lautaselle jotain ihan muuta. Oli nimittäin kurpitsa ja viinipullon pohjan jämät…
Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun kävi näin. Kerran esimerkiksi karjalanpaisti otti askeleita gulassin suuntaan. Mutta nyt kurpitsa ja viini antoivat suunnan aromaattiseen pataan, joka sopii täydellisesti syysviikonloppuihin.
Ja viikonloppuruokaa tämä todellakin on ihan jo senkin takia, että aikaa on syytä varata kaiken kaikkiaan kolme ja puoli tuntia. Siinä kuulkaas ehtii hyvin tehdä viikkosiivouksen – sekä vetää nälänsiirtoleivät naamaansa, mikäli ei ole älynnyt aloittaa ruoanvalmistusta riittävän ajoissa. Mutta hyvää kannattaa odottaa.
On makua. Mureaakin mureampaa lihaa herkullisessa liemessä ja…
maukkaita kasviksia. Tällä kertaa käytin keltaisia ja violetteja porkkanoita tuomaan lisäväriä. Ja kurpitsa- ja porkkanapalat pitivät rakenteensa ja makunsa, kun niitä ei kypsentänyt yhtä kauaa kuin lihaa. Kurpitsasta tuli pehmeää ja porkkanat olivat vielä napakoita.
Kokeile myös irlantilaista Guinnessin lihapataa palsternakka-omenapyreellä (tai perunasoseella) sekä brittiläisten Cottage Pieta kurpitsa- (tai peruna)soseella. Jälkimäinen valmistuu reilussa tunnissa, kun taas näihin lihapatoihin kannattaa varata noin kolme tuntia.
Vaan tiesitkö, että uuniluukun avaaminen kesken paiston laskee uunin lämpötilaa jopa 20 asteella? Ei siis kannata turhaan luukkua availla kesken kaiken. Kannattaa myös hyödyntää uunin jälkilämpö: 200 asteeseen lämmitetyssä uunissa on vielä 150 astetta puoli tuntia uunin sammuttamisen jälkeen.
SYKSYINEN KURPITSA-LIHAPATA (5:lle)
Aika: ½ + 3 h
900 g karjalanpaistilihaa (tai naudanlihapaloja)
voita ja/tai öljyä paistamiseen
5 dl lihalientä (käytin: Knorrin Fond ”du Chef” Rich Beef)
(½ dl punaviiniä)
1 rkl tomaattipyreetä
3 laakerinlehteä
1 tl timjamia
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
2 rkl maissitärkkelystä tai vehnäjauhoja
1 hokkaido-kurpitsa (paloina noin 8 dl)
2-3 (eri väristä) porkkanaa
- Ota lihat huoneenlämpöön tuntia ennen ruoanvalmistusta.
- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Esivalmistelut:
- Ruskista lihapalat pannulla pienissä erissä, jotta pannu pysyy kuumana. Siirrä ruskistuneet palat pataan.
- Kun kaikki lihapalat on ruskistettu, lisää pannulle vesi (5 dl), (punaviini), lihaliemikuutio, tomaattipyree, timjami, suola ja mustapippuri. Sekoita. Suurusta liemi vielä maissitärkkelyksellä tai vehnäjauhoilla ja lisää laakerinlehdet. Kaada liemi lihojen päälle ja siirrä pata uuniin.
- Anna kypsyä ilman kantta tunnin ajan.
Ensimmäinen tunti uunissa – miten olisi viikkosiivous tai hyvä kirja…?
- Lisää kansi ja laske lämpötila 150 asteeseen. Anna kypsyä tunnin ajan.
Toinen tunti uunissa – vielä ehtii siivota, lukea tai vaikka kipaista lähikauppaan…
- Halkaise kurpitsa ja poista siemenet. Pilko paloiksi ja kuori palat.
- Kuori myös muutama porkkana ja paloittele.
- Lisää kurpitsa- ja porkkanapalat pataan. Sekoita joukkoon.
Kolmas tunti uunissa – jos vaikka kattaisi pöydän, tekisi jälkiruoan…
- Anna padan kypsyä uunissa kannen alla viimeisen tunnin ajan, mutta sammuta uuni jo puolen tunnin jälkeen ja anna padan hautua jälkilämmössä. (Ja jos on todella nälkäistä porukkaa tiedossa, keitä hieman perunoita aterialla tarjottavaksi.)
Koska ruoka on tuhdinlaista, suosittelen keveitä jälkiruokia, esimerkiksi
6 Comments Lisää omasi